Lasia sormessa.

Hetken inspiraatiosta tein nopeasti uuden sormuksen. Minulla on joskus ennen ollut vastaava.. ja nyt on uusi!

Valitsin kirkasta kumilankaa ja viistottuja lasiputkihelmiä. Tolleensa ihan perinteisesti eestaas pujottelin pötköön helmet. Ensin suunnitelmana oli tosin rannekoru, mutta a) tajusin, että inspiraatio oli todella hetkellinen, joten puhti pujotteluun loppu ennen alkujaan sekä b) huomasin, etten mitannut langan pituutta laisinkaan, joten eipä siitä rannekoruksi asti olisi ollutkaan. Sormukseksi se siis sitten tahtoi tulla.

Ja hyvä niin. Vanhaa vastaavaa helmisormusta ei ole enää olemassa kuin muistoissa, joten uusi kelpasi oikein hyvin. Ja tämä uusi myös näyttävästi kiiltää ja sädehtii ja on oikein omassa yksinkertaisuudessaan omanlaisensa statement-sormus.

Punnarit.

Olen ottanut pienen vauvanaskeleen kohti moderninpaa elämää. Se askel on niinkin suuri kuin elekroninen keittiövaaka.

Pitkään ajattelin, että haluan vaihtaa manuaalisen elektroniseen, mutta useimmat edulliset ovat vain olleet tosi rumia. Tai tylsiä. Tämä ei ole kumpaakaan! Se on hauska, pirteä ja söpö! Ja edullinenkin, Lidl tarjosi pyöristettynä vain kahdeksen euron hintaan. (Ja siellä oli monta muutakin erilaista mallia/väriä.)

Ja tämän ostoksen viitoittamana kerron mitkä kaksi asiaa olen alkanut tekemään, jos luoksemme muuttaa uusi elektroninen kaveri. Nämä voivat olla ihan selvää monelle, mutta itselle ei joskus ollut ja kun vinkit oivalsin, helpotin "suuresti" arkeani.

Vinkki 1: Paperin vähentäminen. Onko todella tarpeen säilyttää koko manuaalia? Kaikilla kielillä? Usein jopa monena kappaleena? Leikkaa vain FIN-sivut talteen. Tässäkin tapauksessa säilön mieluummin neljä arkkia ohjeita kuin kokonaisen vihkosen. (Toisaalta vaa'an ohjeet olivat niin selvät, ettei noitakaan neljää tarvitsisi, mutta säilytän silti nyt ainakin alkuun.)

Vinkki 2: Takuu. Etenkin pienten vempainten kohdalla sitä unohtaa ja väittää itselleen että ei-tällä-mitään-takuuta-ole. Tai on niin laiska, ettei jaksa katsoa takuukuitteja. Siltä välttyy, kun vempaimeen laittaa taakse teipillä pikkuruisen lapun. Siitä näkee montako vuotta takuuta on ja milloin se ostettiin. Vaihtoehtoisesti voi suoraan kirjoittaa ajankohdan mihin asti takuu on voimassa. Nyt jos vaaka losahtaa vuoden päästä syyskuussa, osaan heti katsoa, että kyllä vain, vaikka hinta oli pieni, takuuta vielä on ja voin käydä reklamoimassa.

Nyt pitäisi etsiä tälle edeltäjälle uusi koti. Tykkäsin tuosta retroisuudesta tosi paljon, mutta se vie pöytä tilaa ja näyttää vain kahteen kiloon. Luopuminen kirpaisee, mutta pöytätilan vähyys kirpaisee enemmän.

Kansien välissä.

Se on täällä! Käsityökirjani mallikirja! Vihdoin pitkistä pisimmän odotuksen jälkeen se tänään saapui luokseni!

Mallikirja on siis ensimmäinen kerta, kun näen loputtomien loppuviilauksien ja korjauksen jälkeen lopputuloksen kansien välissä ihan oikeana 136 sivun kirjana. Voi, kuinka hyvältä kirja tuntuu omassa kädessä! Tässä se on ja ihan itte sen tein.

Enää allekirjoitukset sopimuspapereihin ja sitten se on valmis myyntiin!

Kynien kierrätys koruiksi osa 2/2.

Eilen näytin kuinka lyijytäytekynien kapeita lyijyputkia voi käyttää korumatskuina (ks. postaus täältä). Nyt ovat vuorossa lyikkärien ja mustekynien metalliset (ja myös muoviset) kartiomaiset kärjet.. mitäs niitä voisi tehdä?

Päitä on erilaisia. Mustekynissä reikä on valmiiksi sopivan suuri, lyikkärien päissä voi tuolla sisällä olla vielä irrallinen osa, jonka saa pois, kun siihen tökkää vaikka korupiikin (ohuet korupiikit menevät myös päästä läpi ilman osan irroittamista).

Toisin sanoen, kynän kärkiähän voi käyttää ihan helmien tapaan. Sen kun pujottaa korupiikkiin tai lankaan ja rupeaa yhdistelemään kokonaisuutta. (Ainakin mielestäni kaksi samankokoista kärkeä leveät suut vastakkain näytti aika hauskalta osalta nauhassa helmien välissä. Innostuksissani vain unohdin ottaa siitä mallikuvan.)

Tälle kokeilulle vähän hihittelin. Se näyttää vähän hiippalakkiselta lumi-ukolta. Joulun aikaan punaisella kynän kärjellä (kärjen voi myös helposti maalata vaikka kynsilakalla) yhdistelmästä saisi helposti hauskan tonttu-ukon!

Loppujen lopuksi pudotin yhden helmistä pois ja tein kahdesta lähes samanlaisesta kärjestä pisaramaiset korvikset.

Pujotin myös korupiikin lenkkiin kolme ketjun pätkää ja pistin piikin kynän kärjen läpi. Siitä tuli tasselimainen riipus!

Ja niin on palat metallia kierrätetty. Toimisi myös toisinpäin, pisara kaulaketjun riipuksena ja ketjutasselit korviksina.

Kynien kierrätys koruiksi osa 1/2.

Kun lyijytäytekynä lakkasi toimimasta, päätin purkaa kynän osiin. Sitä se iski, niin sanottu pieni luova hulluus.

Kiinnitin huomion näihin (toinen putki aikaisemmin puretusta kynästä). Olen purkanut kyniä esim. tässä postauksessa, jossa mainitsin, että noita voi vaikka pätkästä putkihelmiksi. Nyt ajattelin kyhätä korvakorut rakentuen näiden putkien ympärille!

Tee-se-itse-tutoriaali: Lyikkärin putkihylsystä statement-korvakorut

Tarvikkeet: vähintään kaksi putkea, ohutta metallilankaa, korvakorukoukut, sakset, (mitta/viivoitin), korupihdit ja kuusi kappaletta mieluisia pikkuputkia - joko helminä tai leikattuna samanlaisista putkista. (Itse valitsin lasihelmet näyttävyyden lisäksi myös sen takia, että muuten kevyille korvakoruille tulisi alas vähän painoa).

Tee näin: 1. Leikkaa kaksi pitkää putkea neljään saman pituiseen pätkään. Puhdista tarvittaessa lyijystä.

2. Leikkaa metallilangasta pätkä (n. 15-20 cm). Pujota langan keskelle kaksi pitkää putkea. Lisää toiseen päähän kaksi pientä putkea tai helmeä (piirroksessa violetti lanka). Pujota toinen lanka jälkimmäisen putken tai helmen läpi. Pujota kummatkin langat kolmannen putken/helmen läpi. Lopuksi pujota toinen langoista vielä ekasta läpi (piirroksessa turkoosi lanka). Muotoile ja kiristä langat tiukalle. Kierrä lankojen päät muutaman kerran ns. solmulle kulmasta (piirroksessa punaiset väkäiset), lyhennä tarvittaessa turha pituus pois ja työnnä päät putkien sisään piiloon. Tee samalla lailla toinen korvis.

3. Lisää ylös korvakorukoukut. (Itse valitsin suljettavat korvakorukoukut korvisten kevyyden takia.)

(Huom: varmista tehdessä, että metallilangat tosiaan kiristyvät kauttaaltaan. Itse en kiinnittänyt tarpeeksi huomiota kireyteen pitkien putkien sisällä. Onneksi niiden läpi kuultava "velttous" ei näy kovin kauas.)

Aika kivat tuli mielestäni. Näistä tuli aika perusmalliset pisarat, mutta noista putkeistahan voisi tehdä minkä graafisen muodon vain! Samankaltaisia lyikkäri-koruja voisi tehdä myös kaulakorun riipukseksi.

Ps. Eikä siinä vielä kaikki, huomenna tulee postaukselle myös jatko-osa.

Pese pussissa.

Check! Yksi ikuisuuden roikkunut to-do-juttu ruksattu listalta pois! Kyseessä ovat niinkin arkinen ompelus kuin uudet pesupussit. Se on hassua, että mitä helpoin materiaali, mitä helpoin malli ja mitä tarpeellisin juttu..mutta silti ei vain saa aikaiseksi tehtyä.

Tein pesupussit valoverhosta (samasta tein myös aikaisemmin suihkuun tämän lokerikon) ja käyttämättömistä kengännauhoista. Valoverhossa oli valmiina tankokuja, joten ei edes kujaa tarvinnut erikseen tehdä, vähän vain kavensin niiden leveyttä kengännauhoilla sopiviksi.

Tein pesupusseja kolme kappaletta kerralla. Ns. normaalikokoisen, vähän isomman ja yhden jättikokoisen. "Pikkuseen" alusvaatteet ja suurempiin hellävaraisempaa pesua tarvitsevat vaatteet. Tykkään pistää pesupussiin aina sellaiset vaatteet, joissa on koristeita tai jos niiden pinta on sellainen, joka voisi tarttua pesun aikana johonkin muuhun vaatteeseen. Aina parempi suojata kuin heittäisi riskillä rumpuun.

Kaktukset.

Aikaisemmin haaveilin tekeväni ison makrame-työn. Valmiiksi asti on vain nyt tullut makramea kaukaisesti muistuttava ripustettava kukkateline (öh..engl. hanging planter, plant hanger..joten miksi tuota nyt suomeksis sitten oikeasti kutsuisi?)

Valitsin minikokoisia saviruukkuja ja valkoista puuvillalankaa. Ruukut maalasin akryylilla ja sivelin päälle glittertöhnää (eli pientä hilettä sisältävä tekstiilimaali, joka oli parhaimmillaan kuivumassa kokoon).

Ja tältä se näyttää kokonaisuudessaan. Kolme ruukkua, kolme kaktusta. Aika pitkä tuosta tuli näin alkuun. Ajattelin, että mieluummin liian pitkä kuin lyhyt tynkä. Tuohon paneeliverhon (ks. postaus) eteen sopii pitkä koriste ja jos muualle siirtää niin sitten tekemällä lisää solmuja matkan varrelle saa helposti pituutta pois.

En käyttänyt mitään erikoista mallia solmujen tekoon. Ihan perussolmuja verkkomaisesti laitoja yhdistäen. Huomasin vasta jälkikäteen, että perussolmuilukin on näköjään himpun verran vaativampi taitolaji sillä luulin tekeväni ja mittaavani solmuvälit ihan justiinsa samalla tavalla, mutta silti jokainen tulikin tehtyä erillä lailla? Että silleensä..

Etsin pitkään tarpeeksi pieniä kaktuksia. Ei löytynyt. Ostin sitten yhden moniosaisen ja operoin sen kolmeen osaan. Olen aikaisemmin onnistunut jakamaan kaktuksia, joten seurataan ja katsellaan mitä nämä tykkäsivät erottelusta. Toistaiseksi näyttävät tyytyväisiltä eivätkä ole herjanneet.

Kukkaketo-toppi.

Pitkästä aikaa sain ommeltua jotain puettavaa, ihan alusta asti. Edellisestä kerrasta ehtikin vierähtää pieni tovi.

Idea lähti tästä kankaasta (Eurokankaan kympin-kampanjasta, asiasta lisää tämän postauksen lopussa). Mitä lie materiaaliltaan, tuollainen pikkuluiruke. Ohut ja hyvin laskeutuva. Toinen laita printitön ja yksivärinen, toinen laita kaikkea muuta.

Tuo printti kiehtoi. Vähän kuin kukkatapetti tai mummon pöytäliina, mutta ajattelin silti..voisiko se soveltua yläosaksi?

Ja laatikkomaisen topin siitä sitten leikkasin. Printitön kappale kangasta jäi vielä joitain muuta käyttöä varten. Kaavana käytin kaupan sopivaa yläosaa, sellaista minkä tiedän malliltaan ja kooltaan olevan mieluinen.

Kun simppeli kaava oli takuuvarma, oli myös lopputulos mieluinen. Tämä on siis topin toinen puoli..

..ja tältä näyttää toinen puoli. Topin (vai sanoisinko lyhythihainen puseron?) printit ovat siis eri puolilla eri näköiset ja koska malli on niin sanottu peruslaatikko (vähän otin sisään sivuilta), topissa ei ole väliä kumpi on etu- ja takapuoli, kumpikin puoli käy! Se on hyvä, voi vaikka valita tarvittaessa hillitymmän pääntien tiettyä kaulakorua varten.

Hah, kerrankin ajattelin ottavani kunnon asukuvan, mutta saamme tyytyä tähän. Se on se tämä the era of the selfie, ei osaa näköjään suunnata muuhun kuin omaan pärstäänsä. (Ja voi apua, kun olisi tehnyt mieli vetää ainaskin kymmenen randomisti valittua filtteriä kuvaan. Ja vähän tilt-shiftiä siihen päälle. Äh.)

Art book 1990-2014.

Olen aina piirtänyt ja maalanut paljon. Ennen enemmän, aikuisiällä vähemmän. Joskus teininä kymmenen akvarellin tekeminen iltapäivään ei ollut mikään harvinaisuus. Sitä voi jo päätellä, että vaikka suuri osa töistä on ajan mittaan jo hävitetty, on niitä silti ollut paljon säilytettävänä. Totesin viime vuonna minimalismi-projektin alkutaipaleella, että en ala enää säilyttämään kaikkia tuherruksia. Kuka niitä muka jaksaa tai edes tahtoo plärätä sekalaisista kansioista, vihoista ja pinoista? Ei kukaan, en edes minä. Parikytä vanhat paperit jo haisikin pahalle, eihän nekään loputtomiin kestä.

Ja kun tässä on viime vuonna tehty oikeaa käsityökirjaa, niin miksei siinä sivussa myös ihan omaa kirjaa? Toisin sanoen, pistin vuoden mittaan kaikki säilössä olevat löytämäni työt aikajärjestykseen, valokuvasin ja niputin ne kuva-albumiksi. Alkuperäisistä säilytin vain murto-osan, ne parhaimmat. Ne pakkasin hyvin ja vein varastoon muistojen lootaan.

Kurkataan vähän tämän art book-albumini sisältöön (vaikka vähän nolottaakin). Ensimmäisellä sivulla on ne kaikista vanhimmat säilyneet työt. Tuherrusta konsanaan, mutta mitä muuta voi alle kolmen vuoden ikäiseltä odottaa? Punainen työ oli merkitty sanalla "Poppo" - mitä lie sitten olen sillä pienessä mielessäni tarkoittanut.

Kun tussit ja puukynät pysyivät paremmin kädessä, tuli prinsessojen aika (6-7v). Disneyn vaikutusta selkeästi nähtävissä.

Sitten tuli lintujen buumi (11-12v). Etenkin papukaijat kiehtoivat. Katselin niitä eläinkirjoista ja yritin kopioida paperille. Nimesin työt aina lintulajikkeella, varmaan leikin luonnontieteilijää tai jotain..

Kun linnut kävivät tylsäksi, siirryin hevosiin ja hevosten jälkeen melkein mihin vain eläimeen..

..kunnes keskityin tutkimaan ihmisiä. (Näistä sivuista vanhimmat ovat vuodelta 2006 ja uusimmat viime vuodelta.) Piirsin kuvasta ja mielikuvituksesta. Pääosin naisia, mutta myös miehiä ja lapsia (kuka bongaa Shirley Templen?). Kasvokuvia, kokovartalokuvia, liikettä, alastomuutta. Puukynällä, akvarellilla, hiilellä, akryylillä. Tuli kokeiltua vähän sitä sun tätä.

Joistakin olen erityisen ylpeä. Esimerkiksi tuon vanhemman naisen kuvasta tekemäni A3-kokoinen piirros..en tiedä pystyisinko millään samaan nyt! Vähän harmittaa, kun on jäänyt tuollaisten "tutkielmien" teko kokonaan pois. Piirtäminenkin on taitolaji, jota on ylläpidettävä. Käden ja silmän yhteistyöstä unohtaa paljon, jos ei harjoita piirtämistä aktiivisesti..

Nykysinhän sitä tulee maalattua lähinnä kenkiä. Tein myös kuva-albumin loppuun osion pelkistä kustomoiduista kengistä.

Tämä oli pitkä ja työläs projekti, mutta olen iloinen siitä, että säilytettävä paperi- ja taulumäärä on nyt paljon pienempi. Ei kasoja, ei pölyn kerääjiä, ei loputtomia luonnoksia. Vain yksi kirja hyllyssä. Rohkea veto heittää iso osa "taiteellista menneisyyttään" pois, mutta olen päätökseeni luottavainen. Tuskin tulen katumaan sitä. Onhan minulla digikuvat ja tämä kuva-albumi. Albumia on varmasti myös kivempi aika ajoin selata. Suhteessa epämääräisiin alkuperäsiiin töihin, onhan albumia helpompi käsitellä, se ei haise vanhoille maaleille, sivut eivät ole hauraat, siitä ei varise mitään eikä sormet tahriinnu.. Joten kaikin puolin hyvä juttu! Käytännöllinen ja minimalistinen ratkaisu.

Töitä hävittäessäni hyödynsin myös muuten vanhoja pois heitettäviä töitä. Esimerkiksi otin kirjan alkupuolella esillä olevan ison(!) kasvokuvan ja leikkasin sen pienemmäksi kuvaksi, jonka yhdistin vanhan paspa-taulun päälle. Kahdesta vanhasta työstä tuli yksi uusi taulu. Pinkit huulet esiintyvät kirjan lopussa uudelleen ja ovat edelleen makkarissa seinällä.

Tilasin kirjan photoboxista. Albumin sai helposti taitettua ja muokattua ilman koneelle ladattavaa ohjelmaa (vaati vain ilmaisten tunnusten luonnin). Albumeille oli eri malleja ja kokoja. Itse päädyin 22x22cm kokoiseen kuvakirjaan, johon valitsin paksummat sivut (tuntuvat todella laadukkailta!) ja kovat kannet. Sivumalleja ja koristuksia (joita en käyttänyt lainkaan) oli käytettävissä suuri määrä. Myös kannen sai halutessaan luoda itse. Ja minähän halusin. Piirsin siihen koneella ihan oman kuvituksen. Sain kirjan koti-ovelle noin viiden arkipäivän jälkeen. Kaikki sujui helposti ja sulavasti. Olen todella tyytyväinen kirjaan, siitä sai ohjelmalla luotua mieleisensä ja painojäljessä ei ole moitittavaa.

Huom! Kirjaa tai tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä photoboxin kanssa. Suositteluni perustuu vain omiin mielipiteisiini.