Yhdeksän vuotta!

Yhdeksän vuotta.

Blogini on jo yhdeksän vuotta! Aivoni yrittävät prosessoida tätä. YHDEKSÄN vuotta.

Muistan, kun keksin blogin nimen. Muistan, kun kirjoitin ensimmäistä postausta. Sitten tuli vuosi täyteen, tuli toinen ja kolmaskin. Yhdeksän vuotta on melkoinen saavutus, aika monta kertaa on meinannut vuosien varrella meinannut mennä pillit pussiin. Viime vuonnakaan blogin vanhenemista en korostanut mitenkään, koska silloin mielessä orasti eipäsjuupas-taistelu siitä onko blogin aika jo ohi. Mutta ei vielä! Kyllä tässä vielä se kymppi sinnitellään - olisihan se huikeaa sanoa: 10 vuotisjuhlavuosi!

Se oli joululoman viimeiset päivät vuonna 2010, kun ajattelin, että nyt mennäään ja kokeillaan jotain uutta: kässäblogia! Eipä silloin vielä osannut arvata kuinka pitkälle sitä mennään. Ja tässä sitä nyt ollaan, yhdeksän vuotta myöhemmin. Siinä on jo melkoisen paljon kertynyt tunteja blogipostauksia tehdessä. Olisihan sen ajan voinut käyttää paremminkin, mutta onhan niitä huonompiakin harrastuksia.

Päätin, että kyllä blogi on nyt synttärikakkunsa ansainnut (ja vaikka palaneelta möykyltä se näyttää, oli se ihanan vadelmaista ja kuohkean suklaista - selkeästi on vielä opittavaa näiden valotuksien kanssa pimeällä säällä). Onhan sitä kakkua leivottu pienemmästäkin syystä kuin blogisynttärit. Ja se onkin yksi asia mitä en ole paljoa blogissani korostanut: leipominen! Siitä on varsinkin viime vuosina tullut yksi intohimoni. Saatan leipoa jotain viikottain - en tietenkään kakkua ja makeaa, vaan myös leipää, pizzaa ja suolaisia naposteltavia. Läheisten ja ystävien piirissä siitä on tullut jo normi (vai vitsi?), että jos on jokin pienikin syy niin minä nostan kakun pöytään.

Joten tässä samalla blogimuisteloidessa esittelen muutamia tekemiäni kakkuja:

Jo yksinään joululomalla tein neljä kakkua. Kolme jouluviikolla ja yhden uudeksi vuodeksi. Kaikki erilaisia: kreemiä, jäädykettä, moussea ja kuivakakkua. Koristeluina sokeroituja klementiinejä (ei hillomunkkeja niinkuin veli sanoi), pipareita, toffeeruusuja, marenkeja, glitteriä..

Haluan aina muistuttaa, että totuus kuvien takana voi olla toinen - eikä kukaan onnistu jokaisella kerralla. Siksi sanottakoon, että arvaatteko oliko kiva huomata aatonaattona, että uunissa oli kakku, johon olin onnistunut laittmaant 2 dl sokerin sijaan 2 dl suolaa? Mietinkin miksi taikina oli jotenkin oudon näköistä. Ei auttanut kuin aloittaa leipominen alusta.

Suosikkejani ovat suklaakakut. Niitä tuli tehtyä yhteen vuoteen montakin erilaista - vain harvoin teen samaa suklaakakkua uudestaan, sillä etsin edelleen sitä täydellistä suklaakakkureseptiä. Mies tykkää puolestaan porkkanakakusta ja pullasta (kuten bostonkakusta), joten niitäkin tuli leivottua.

Mutta koristelut ovat se mun juttu! Oli se sitten monitahoinen gelatiinipallo tai ihan vain tomusokeroitu kuvio, on kiva kokeilla jotain uutta. Ja kuten käsitöissä muutenkin, ideat ja ohjeet eivät lopu koskaan ja niin paljon on vielä opittavaa. Leipominen on harrastus, jossa voi vain kehittyä!

Bloggaamisen voisi kuvitella olevan yksipuolista ja yksinäistä ruudun takana olemista, olen saanut yhdeksän vuoden aikana blogistani paljon irti. Bloggaajakollegoja, yhteistöitä, yhteisöllisyyttä, intoa ja inspiraatiota, haasteita ja onnistumisia, oppimista ja taitojen karttumista ja lopulta ennen kaikkea tietenkin blogini oli yksi avain siihen, että työllistyin nykyiseen työhöni. Se vasta on jotain se! Ja mitä kaikkea tuleva blogivuosi voi tuoda mukanaan?

Nyt hymyilen ja syön kakkua - onnea Madam B.C.!

Kiitos sinulle lukija. Kiitos, että tykkäilette ja inspiroidutte - ilman lukijoita, ei olisi blogiakaan.

Ennen kuin minusta tuli bloggaaja.

Oho. Taas tuli vuosi täyteen. Madam B.C. "syntyi" kuusi vuotta ja kuusi päivää sitten. Se tuntuu vähän hullulta. En varmasti olisi uskonut blogia perustaessa, että täällä sitä vielä ollaan kuusi vuotta myöhemmin. Sama paikka, sama nimi, sama meininki.

En voinut olla miettimättä tänään onko matkan varrella mikään muuttunut? Olenko minä muuttunut blogin myötä? Millainen olin ennen kuin minusta tuli bloggaaja?

Pallovalo lapsuudenkodin jalkalampusta. One line a day -päiväkirjan esittely täällä ja Simple Diaryn esittely täällä.

Ennen kuin minusta tuli bloggaaja, minulla oli aikaa enemmän.

Bloggaajat käyttävät yllättävän paljon työtunteja valokuvaamiseen, kuvankäsittelyyn ja postausten kirjottamiseen. Pienikin juttu vaatii joskus uskomattoman suuren ponnistuksen. Jos nyt siis sulkisin blogini, elämääni tulisi paljon tunteja lisää. Joskus turhautuessani mietin, että lopetan käsityöt kokonaan, niin johan alkaa olla aikaa kaikkeen muuhun. Mutta mihin muuhun? En edes tiedä mitä sillä kaikella ajalla tekisin?

Itse ommellusta aamutakista lisää täällä.

Ennen kuin minusta tuli bloggaaja, en osanut valokuvata.

Kuusi vuotta sitten kuva-albumit sisälsivät tapahtumia, ihmisiä ja tilannekuvia. Kun aloin bloggaamaan, kuvaaminen muuttui. Pitikin kuvata tavaroita ja yksityiskohtia. En osanut panostaa valokuvaamisen. Taidot, kamera ja kiinnostus eivät siihen riittäneet. Nyt uskallan jo väittää, että matkan varrella jotain olen oppinut. Vieläkään en koe olevani hyvä kuvaaja, mutta ainakin yritän parhaani. Olen varma, että ilman blogia ei olisi herännyt mielenkiintoa kehittyä kuvaajana.

Ennen kuin minusta tuli bloggaaja, tein käsitöitä hyvin harvoin.

Oikeastaan ennen kuin minusta tuli bloggaaja, en edes osannut käsitöitä. Tai osasin jotain, mutta kiinnostus niihin oli eri luokkaa ja tein vain jotain pientä satunnaisesti. Suuret oli ideat, mutta taidot usein puuttuivat. Sittemmin on siinäkin kehitystä tapahtunut. Kun näkee muiden bloggaajien tuotoksia, tahtoo itsekin oppia paremmaksi. Kokeilla uusia materiaaleja, uusia välineitä, uusia tekniikoita. Nykyisin en edes laske kaikkea askartelua ja itse tekemistä varsinaisiksi käsitöiksi. Se on vain jotain mitä arjessani teen. Siksi on vaikea muistaa, että toiset eivät välttämättä tee käsitöitä ollenkaan. Jotkut eivät tee mitään käsitöitä koskaan.

Pikku a ja iso A itsetehdyt, kuvioitu purkki Annon.

Ennen kuin minusta tuli bloggaaja, en puhunut koskaan käsitöistä.

Kuusi vuotta sitten itse tekeminen oli vielä asia, josta ei ollut "lupa" puhua. Sitten siitä tuli trendikästä. Löytyi muitakin bloggaajia. Löytyi lukijoita. Kehittyi keskustelua. Tajusi, että on muitakin, jotka tykkäävät tehdä itse. Ei tarvinnut enää kokea häpeää käsitöistä. Tuli päivä, jolloin uskalsi ylpeästi sanoa myös blogin ulkopuolella ääneen, että kyllä, tein tämän itse.

Seinävaate-postaus täällä.

Joten kyllä, blogi on muuttanut minua. Ilman blogia en olisi sellainen mitä nyt olen. Se, jos mikä tuntuu hassulta.

Iso kiitos siitä kuuluu tietenkin lukijoille. Jos ei olisi lukijoita, tuskin olisi pelkkä oma tsemppi kantanut. Kiitos teille kaikille lukijoille ja tykkäilijöille. (Onkohan siellä vielä mukana sellaisia, jotka ovat lukeneet blogia ihan alusta asti?)

Synttärionnitteluja saa antaa vaikkapa ihan äänestysmuodossa. Vielä voit äänestää (12.1.16 asti) Sisustusniksien bloggaajien Valaisinhaasteessa. Kärkihän on ihan selkeä, mutta vielä pari tsemppiääntä ei tekisi pahitteeksi :) Äänestä ja osallistu lahjakortin arvontaan täällä. Kiitos jokaiselle jo äänensä minulle antaneelle!

Viisi vuotta.

Viisi vuotta. Tuhatkahdeksansataakaksikymmentäviisi päivää. Niin vanha Madam B.C. on. Vanhempi kuin Black Swan-elokuva, Adelen toka/viimeisin levy.. ja vanhempi kuin Gangham Style, Flush and Go - pöntöstä alas huuhdeltava vessapaperirullan hylsy ja vanhempi kuin Kit Harringtonin näyttelijäura (Game of Thrones / "Jon Snow"). Tuntuu hullulta, että tämä blogi on ollut olemassa jo puoli vuosikymmentä! Koen pientä sentimentaalisuutta, sillä matka on ollut pitkä. On ollut suuria inspiraatioita, pitkiä projekteja, onnistumisia, epäonnistumisia, ikuisuusongelmia, ilahtumisia, turhaantumisia, kaikenlaisia. Mietin olisinko erilainen, jos blogi olisi jäänyt perustamatta. Olen pohtinut paljon sitä mitä blogi minulle merkitsee ja miten nykyinen Madam B.C. on kehittynyt siitä mitä se alkujaan oli.

Viiden vuoden aikana olen oppinut paljon niin bloggaajana kuin myös käsitöiden tekijänä. Huomaan, että ajoittain blogin ansioista olen uskaltautunut myös poistumaan mukavuusalueeltani. Olen myös pistänyt merkille, että ne postaukset, joita olen eniten epäröinyt, ovat olleet usein niitä tykätyimpiä. Olen hyväksynyt, että on myös ok, jos kaikesta ei pidetä. Kaikki ei käy kaikille. On ihan ok, jos välillä epäonnistuu ja jos kaikki ei mene nappiin. Se on vain inhimillistä elämää.

Pohdin myös miten vielä tahtoisin kehittyä ja millaisena haluan nähdä tämän blogin jatkossa. Paljon voisi tehdä paremmin, paljon voisi vielä kehittyä, ihan vaikka valokuvauksessa, kieliopissa, tyylissä, tekniikoissa, taidoissa.. Mutta nyt tässä hetkessä olen vain minä, olen ihanminäittetässävaan. Ja nöyrästi tahdon kiittää kaikkia lukijoita. Uusia lukijoita, vanhoja lukijoita (onkohan siellä seuraajia, jotka ovat olleet alkumetreiltä asti mukana?). Ilman ihania lukijoita, en varmasti olisi jaksanut ylläpitää tätä blogia. Jokainen ilahduttava ja inspiroitunut kommentti lämmittää mieltä aina. Kiitos neuvoa kysyneet, kiitos ideoita antaneet. Kiitos te kaikki keskusteluun ryhtyneet. Ne ovat minulle tärkeitä.

Mietin mitä sitten seuraavaksi? Ai niin, se kirjaprojekti. Olen ollut siitä pitkän tovin hiljaa. Muistaako sitä edes kukaan? Kovasti sitä (=kirjaa) puskettiin valmiiksi, jotta olisi jouluksi ehtinyt tuutista ulos, mutta ehei. Kuten universumilla tapana on, mikään ei mene ongelmitta. Matkalla on ollut lukematon määrä hidastustöyssyjä ja yllättäviä mutkia, jotka ovat myöhästyttäneet edistymistä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Viimeinen loppusuora on ollut se kaikista pitkistä pisin. 

Eräs ystävä kysyikin vasta, että jos olisin tiennyt kirjan vievän niin paljon energiaa, hermoja ja aikaa mitä se minusta imi, olisinko lähtenyt tekemään sitä? Olisin. Ihan varmasti olisin. Ja olen varma, että se kaikki on sen arvoista, kun kirja on julkaistu. Ei haittaa, vaikka se ei päätyisi kuin oman ja äidin kirjahyllyyn, siitä tulee silti jotain ainutlaatuista ja ainakin minulle hieno saavutus, joka on ollut mahdollista vain siksi, että tämä blogi on olemassa.

Blogin synttärijuhlinta jatkuu alkuvuoden aikana kirjan julkaisemisen yhteydessä. Lisää tietoa (kuten kirjan nimi, jännittävää!) on tulossa omana postauksena. Ja nyt tyydyn vain onnittelemaan ja kiittämään. Onnea blogilleni ja kiitos teille!

(Ylläoleva kuva kirjasta, kuvaajan R.Lillemägi.)

Haastettu.

Keltainen tupa ja perunamaa haastoi käsityö-aiheisella kysymyspläjäyksellä. Tässä vastaukseni:

1. Mikä on kunnianhimoisin käsityöhaaveesi?

Takki. Olen jo vuosia haaveillut trenssin ompelemisesta, mutta tiedän, ettei taitoni vielä sellaiseen riitä. Vuonna keppi kyllä aloitin punaisen a-linjaisen takin tekemisen, mutta en saanut sitä koskaan valmiiksi. Jossain se on edelleen kappaleina odottelemassa valmistumista. Epäilen, että palasiksi se myös jää.

2. Mikä on ollut kunnianhimoisin toteutuneista käsitöistä?

Vuosia sitten olkaimeton juhlamekko oli hyvin kunnianhimoinen. Ompeleminen oli ongelmia täynnä, koska silloiset tietotaidot eivät olleet sillä tasolla mitä niiden olisi pitänyt olla. Silti sain aikaiseksi melko hyvän lopputuloksen. Kaiken kruunasi juhlissa saatu onko-tuo-nellystä-kysymys. Kyllä sillä kehulla liiteli pitkään.

3. Jos olisi aikaa ryhtyä tekemään käsitöitä, jääkö joskus aloittamatta, kun ei osaa päättää mitä? 

Kyllä, viimeksi eilen. Tahdoin tehdä uuden pipon, mutta en juuri päässyt alkua pitemmälle, koska en osannut päättää millaisen pipon tahdon tehdä. Joskus sitä pähkäilee aloittamista, materiaaleja, tekniikkaa tai turhia yksityiskohta niin kauan ettei energiaa enää riitä itse innostuksen toteuttamiseen. 

4. Mitä käsitöitä teet mieluiten?

Mieluiten teen koruja. Eikun ompelen. Sisustan! Tai sittenkin virkkaan. Eikun kustomoin kenkiä! Maalaan, piirrän, kudon, askartelenpaskartelen! No, päätä siinä sitten. Tänään sitä, tiistaina toista.

5. Liittyykö ammattisi käsin tekemiseen? Tähän vastaan lyhyesti enempiä selittelemättä: ei.

6. Vallitseeko työpisteessäsi (tai missä ikinä välineitä säilytätkään) totaalikaaos vai narskuvanpuhdas säntillisyys?

Narskuvanpuhtaan säntillisyys ilmenee vain satunnaisen ohikiitävinä hetkinä, kun totaalikaaos on siivottu kuriin. Ei tarvitse kuin yhden inspiraation, kun siisteys jo kääntyy kaaokseksi. Sitä rupeaa tekemään vain yhtä juttua, mutta matkalla tulee aina levitettyä kaikki tarpeetonkin pitkin neliöitä. Ja siihen ne sitten jää. Sanon kasoille "jatkan tästä huomenna", vaikka tiedän sen olevan petkuhuiputusta.

7. Mitä käsityömateriaalia sinulla on varastossa valmiina odottamassa, mutta et ole koskaan siitä tehnyt mitään? Kauanko olet sitä säilönyt? 

Äskettäin tuli vastaan iso jööti vahakangasta. Ei siinä mitään, mutta kyseessä on pinkki vahakangas! Valkoisilla koristeraidoilla! Yähk! Nyt vain kysyn vuoden 2008-itseltäni: mitkä olivat ne lukuisat ja niin mahtavat ideat mitä piti valmistaa tästä vahakankaasta? Mieti mieli rauhassa, kyllä ne ideat sieltä palautuu. Any year now.

8. Millaisessa mielentilassa teet käsitöitä? Korskuen kohti kunniakasta lopputulosta kaamealla faartilla? Nautiskellen ja rauhoittuen? Miten?

Jotain noiden väliltä riippuen millainen käsityö on käsillä. Vaakakuppi kaatuu kieltämättä valitettavan usein hosuamisen puolelle. Joskus ei vain malta odottaa sitä mellevää hetkeä, kun työ on valmis.

9. Oletko sinä keksinyt joskus jonkin mielestäsi aivan uuden idean tai toteutustavan käsitöissä? 

Tahtoisin uskoa olevani innovatiivinen, mutta kyllähän sitä muiden keksimillä ideoilla usein ratsastetaan, koska milloinkaan ei voi tietää kuka oli se idean oikea keksijä. Ehkä minä keksin käyttää muovisia kierreseläkkeitä sormuspohjina, ehkä en. Kuka sen voi oikeasti tietää?

10. Minkä kouluarvosanan antaisit käsityötaidoillesi?

Antaisin "vaatimattomasti" tietenkin sen mitä koulussakin sain: 10. Totuus taitaa kuitenkin olla siinä, että olen aikoja sitten pudonnut kympinoppilaiden tiimistä pois. Paljon olisi perustaidoissa opittavaa ja kehitettävää.

11. Mikä on sinulle rakkain, jonkun muun tekemä, käsityö?

Äidin tekemät vaatteet? Tädin neuletyöt? Kummipojan "ompelus"? Isän nikkaroimat huonekalut? Ystävän tekemät villasukat? Arvostan niin paljon muiden tekemiä käsitöitä, että yhtä rakkainta ei voi joukosta poimia. Ehkä se on joku äidin keramiikkatöistä (kuten kuvan lautasliinarenkaat, joiden päällä on minun ja avomieheni nimikirjaimet). Yksi rakkaimmista voi olla myös isän tekemä naulakko. Se tuli ensimmäiseen omaan kotiin ja hevillä siitä luovu en. Puut voi kaatua, mutta tuo naulakko kestää mitä vain.

Haasteeseen vastattu, kiitos Purlina! Nyt viikonlopun viettoon!

Kuparisydän.

Edellisessä äitienpäivä-postauksessa vilahti metallinen sydänkoriste. Ihastuin jälkikäteen sydämeen ja sen tekemiseen (niin helppoa ja simppeliä!), joten tein toisen itselleni. Samalla tuli kuvattua tutoriaali:

Tee-se-itse metallikoristeeseen tarvitset vain rautalankaa ja leikkurit (älä leikkaa metallia saksilla, sakset ei tykkää) sekä palan tahtomaasi lankaa, nyöriä tai nauhaa koristeen ripustamiseen.

Vaihe yksi: leikkaa rautalankaa pitkä pätkä ja niputa se yhdeksi pötköksi. Isoon koristeeseen tarvitset pitemmästi ja paksummasti, kun luonnollisesti pieneen koristeeseen riittää lyhyempi ja ohuempi pötkö.

Vaihe kaksi: kierrä rautalankaa pötkön ympärille. Kun pääset pötkön toiseen päähän, kierrä uudelleen toiseen suuntaan. Jos tahdot jämäkän koristeen, kierrä pötkö useampaan otteeseen päästä päähän.

Vaihe kolme: muotoile pötkö tahtomaasi malliin (sen ei tarvitse olla sydän) ja yhdistä pötkön päät. (Äidille lähetetty sydänkoriste oli pitemmästä pötköstä, jonka taitoin keskeltä kahtia ja kiersin yhteen.)

Vaihe neljä: kierrä rautalankaa ristiin ja rastiin täyttäen koristeen "sisuksen".

Vaihe viisi: kun olet kiertänyt rautalankaa koristeeseen tarpeeksi, pujottele rautalangan pää piiloon.

Vaihe kuusi: liitä koristeeseen ripustusta varten nauhaa tai lankaa.

Vaihe seitsemän: valmista! Ripusta ikkunaan, taulun nurkkaan, kaapin oveen, seinälle..ihan minne vain.

Loppuun sydämellinen kiitos Kreativ Blogger award-tunnustuksesta Lorainnelle! Tunnustuksen tehtävänä oli kertoa seitsemän satunnaista faktaa itsestään. Ihan vasta tuli toisen tunnustuksen alaisena kerrottua seitsemän asiaa, joten en nyt lähde toistamaan itseäni (hohhoijaa no olenpas tylsä).

EDIT// Versatile Blogger-tunnustus posahti myös tuplana, nyt toistamiseen Aika kivoja!-blogista. Kiitokset Anniinalle ja Katariinalle, tekin olette aikas kivoja!

Seitsemän satunnaista

Sain the Versatile Blogger-tunnustuksen asetonihuuruista. Kiitos noora! Tunnustuksen säännöt:

1. Nimeä 15 bloggaajaa. 2. Kerro heille tunnustuksestasi. 3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi. 4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen. 5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi. 

Tuttuun tapaan skippaa tunnustuksen eteenpäin antamisen, mutta tässä tulevat satunnaiset faktat:

Ensimmäinen satunnainen fakta: harrastan satunnaista kotidyykkausta kotipihan roskakatoksessa. En tongi koskaan toisten roskia, mutta jos joku on heivannut pois käyttökelpoista tavaraa saa-ottaa-meiningillä roskalaarien viereen niin minä olen se, joka on useamman kerran huolinut naapureiden kamat itselleen. Olen raijannut roskakatoksesta niin nojatuolin, erilaisia säilytyskoreja, jakkaroita, klaffituoleja, kokonaisen hyllykön ja nyt uusimpana löytönä metallisen pikkuhyllykön. Kengille tuo varmaan on tarkoitettu, mutta minä aion laittaa sen parvekkeelle kukkatelineeksi.

Toinen satunnainen fakta: olen erittäin huono vaihtamaan ompelukoneeseen neuloja. Liian moni työ on tullut ommeltua vääränlaisella neulalla vain laiskuuden takia. Tein lupauksen, että petraan tässä asiassa!

Kolmas satunnainen fakta: teen paljon juttuja, jotka eivät ikinä päädy blogiin. Kyseessä on Fail-kategoria, jonka uusin feilaus näkyy yllä. Ketjut jees, vihreät helmet ok, mutta mitkä nuo sappikiviä muistuttavat kivet ovat? Hyi, kun sainkin tehtyä rumat korvakorut! Onneksi purin ne jo pois!

Neljäs satunnainen fakta: tykkään arkihemmottelusta. Minihedonisti nauttii hetken iloista, kun saa napostella tai maistaa jotain "luksusta" kuten hienompaa juusta, suklaata tai lempihedelmiä. Uusimpia hetken nautiskeluita ovat lakritsitee ja cappuccino-kahviaromi (Kuudes maku, Kauppurienkatu 7, Oulu).

Viides satunnainen fakta: rakastan valkosipulia. Kaikessa ja kaikissa muodoissa, tuoreena tai kuivattuna, sellaisenaan ja mausteena. Ei ole montaa päivää viikossa etteikö valkosipulia tulisi syötyä.

Kuudes satunnainen fakta: en ole koskaan suuremmin välittänyt "normaalikarkeista". Syön niitä kyllä, jos tarjotaan, mutta minulle on luonnollisempaa suunnata suklaaosastolle, silloin kun muut kokevat pakottavaa tarvetta ostaa pussillisen irkkareita. Muut vetää viinikumeja, minä napostan viinirypäleitä.

Seitsemäs satunnainen fakta: olen ollut vuosia, vuosia koukussa naistenlehtiin.

Ostan naistenlehtiä muun muassa siksi, että poimin niistä ideoita ja inspiraatiota. Tykkään hyvistä artikkeleista, mutta on myös kiva saada lehdistä omaan pukeutumiseen ja sisustukseen ajatuksia. Uusin kokeilu on nyt tämä uusimman Trendin suosittelema pikkuisilla printtihuiveilla asustaminen.

Ei ehkä kaikkien juttu, mutta itse aion kokeilla saisiko esimerkiksi näin pikkuhuivitkin kevätkäyttöön.

Hyvää mieltä.

Pivikki Onnenmuruista heitti jo aika päivät sitten Hyvän mielen haasteen. Kiitos! Tunnustan, haasteen suorittaminen unohtuikin pariin otteeseen, mutta parempi edes joskus kuin ei koskaan?

"Haasteessa kuuluu kertoa keneltä sen on saanut (linkin kera), listata hyvän mielen aiheuttajia sekä jakaa haastetta vähintään viidelle blogille eteenpäin." You know me, viimeinen kohta ei minun kohdallakin toteudu, mutta korvaan vastarannankiiskeyden kuvapläjäyksellä hyvän mielen asioista..

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...kirppikseltä ostetut hömppäkirjat iltalukemiseksi.

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...pienet ja söpöt mauste- ja hillopurkit.

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...kivat pastellisävyiset kevätsävyt..kaikkialla!

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...unohtuneet, hukkaantuneet ja sitten uudelleen riemulla löydetyt korut. Esimerkiksi tämä helmikaulakoru on monen, monen vuoden takaa. Muistan kuitenkin, miten yhdistelin rautalangalla puuhelmiä toisiinsa ja kuinka spraymaalasin koko korun..

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...kivat Pentikin pääsiäispuput, jotka saimme lahjaksi ennen pääsiäistä. Eihän näitä jänösiä malta laittaa pois, vaikka pääsiäinen meni jo.

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...uudet kokemukset kuten sushin syöminen.

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...hyvässä leffassa käynti (myös uusi kokemus: päivänäytös). Leffa ja sushi-ilta olivat avomiehen kanssa osa treffikirje-projektiamme. Lue lisää täältä /  täältä / täältä.

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...pienet projektit kuten vanhasta (kammottavan vanha ja sumuinen tutoriaali täällä: jumper dress) henkselimekosta minihameen tekeminen treffeille.

Hyvän mielen minulle ovat viime aikoina tuoneet...Cora - selityksiä ei tarvita.

 

Näillä sanoin, hyvän mielen sunnuntaita kaikille!