Joulukoristeesta sormus.

Kuva: polyvore.com

Huomaatteko bannerissa jotain uutta? Entä sivupaneelissa?

Kyllä! Se on Madam B.C:n ihka oikea, uusi, mahtava joulukalenteri!

Nyt jos joskus on aika klikata Madam B.C:n sivuille ihan joka päivä

joulukuun 24 päivän ajan, koska lupaan ja vannon kautta kissanviiksien,

että joka päivä on luvassa vähintään se yksi luukku(=postaus) avattavaksi(=luettavaksi).

Tulossa joulukoristeluita, askartelupaskaskartelua ja ehkä jokunen joululahjavinkkikin.

Kiitokseksi kovasta luukkuväkertämisestä voitte jättää

innokasta kommentointia ja ihanaa joulufiilistelyä porinalootaan.

Koska kesähelteiden lisäksi jouluhan on vuoden parasta aikaa, eikö?

Aloitetaan marraskuun viimeisen päivän kunniaksi pienellä

tuunauksella nimeltä "Joulukoristeesta sormus"!

Kun eihän sitä nyt malttamaton millään jaksa huomiseen odottaa..

Ai miten ihmeessä joulukoristeesta tehdään koru? No vaikka näin:

Löydä joulukoristelootasta pieni virkattu kuusenkoriste. Ota sakset ja leikkaa koristeesta 

ripustuslenkki pois (lisää tarvittaessa tippa pikaliimaa poistetun lenkin kohdalle, ettei koriste 

lähde purkautumaan) ja leikkaa sitten pieni pätkä kuminauhaa, jonka voit ommella koristeen laitoihin.

Ole tarkkana, että kumilenksupalasta tulee tarpeeksi napakka, jotta koriste pysyy sormessasi.

Älä hutiloi ommellessa, tee pistot harkitusti, jotta liitoskohdat eivät paina sormessa.

Ja tälläinen siitä tuli! Jotkut varmaan hoksaavat, 

että samanlaisen sormuksen olen tehnyt aikaisemminkin.

Sormus altapäin. Tässä sormuskakkosessa kuminauha näkyy edellistä vahvemmin,

koska ei nyt sattuneesta syystä ollut kullan väristä kuminauhaa valmiina käyttöön...

Nätti se on! Sai jo ensimmäsellä julkisella käyttökerrallaan kehuja.

Pitäisi kuulemma pistää koju pystyyn näistä. Kuka jaksais tehdä mulle ensin muutama

sata kappaletta virkattuja joulukoristeita..? :'D

"Rakas joulupukki, olen ollut hyvin kiltti ja siksi toivonkin joululahjaksi

 erivärisiä, pieniä, virkattuja joulukoristeita.."

Uusiokäytön lopputoteamus: joulukoriste sormessa ympärivuotisessa käytössä

on parempi kuin, joulukoriste kuusessa olohuoneen piilossa.

Huomenna palataan,

kun joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa!

Yhden kynttelikön ilta.

 Minulla on ollut pitkäaikainen perinne ottaa ensimmäisenä adventtisunnuntaina

joulukoristeet esille. Tänä vuonna repsahdin ja otin krääsää esille etuajassa.

Huomasin, että koristelaatikossa on paljon sellaista, mitä en edes halua laittaa esille.

Yksi sellainen yökötys oli tämä perinteinen muovikynttelikkö.

Ihan samanlainen mitä jokaikisellä on ja hyi sentään, mitkä nuo vihreät mansettiwannabet on?

 Hökötykset saivat lähtiä. Revin vedin ne pois. En kuitenkaan raskinut vielä heittää 

niitä roskikseen. Katson vielä jos niitä saisi tungettua jonnekin missä ne ei huuda halpuuttaan.

 Kynttilöiden ympärille kiersin uudet koristeet.

Lisäsin vielä pisteeksi iin päälle kultaista koristenauhaa.

 Tältä kynttelikkö näyttää nyt. Taas voin tuumasta sen perinteisen lohkaisun:

pienellä saa paljon aikaan. Nyt vähän wannabetyylikkäämpi ja juhlallisempi ilmestys.

 Ja lopuksi tottavie kuva valot päällä.

Ensimmäisen adventin kämäinen tuikku.

Saa loistaa ylhäissä yksinäisyydessään, laitan sitten seuraavana

adventtina paremmat kynttilät palamaan.

Ja tiedättekö mitä?

Tämä kynttelikön makeover-postaus oli teaser.

Postaus aloitti samalla myös uuden Joulu-kategorian.

Odottakaapas vain mitä tapahtuu ensimmäinen joulukuuta!

Jännittäähän nyt kaikkia oikein kovasti?

Olkalaukun tarina.

 Olipa kerran punainen tätimonika-olkalaukku. Se oli hyvin tylsä ja mitään sanomaton.

Laukun omistaja ei käyttänyt sitä kuin pakon edestä ja oli monesti luopua koko laukusta.

 Laukku kuitenkin aina jäi, koska siinä on kivat hihnat, 

joiden pituutta voi säädellä. Miten sitten kävikään laukulle?

 Laukku joutui kummaan koitokseen kuumaliimapistoolin kanssa.

Apua, polttaa, ei polta, polttaa!

Pitkän ja piinallisen kuumaliimaseikkaulun jälkeen laukku oli valmis.

Ei ole enää niin tylsä ja persoonaton olkalaukku.

Nyt laukku on ollut käytössä ihan vaikka väkisin, on se niin kiva,

kelpaa kesään kuin talveen, kunnon joulukukka.

Kaikki hyvin, loppu hyvin.

Bra-vo.

 Tehtiin tälläisiä pieniä huopa-rintamerkkejä. Tässä minun "vinyylisoittimeni". 

En tiedä hahmottaako sitä kukaan muu kuin minä (vai hahmotankohan itsekään)?

Olisin halunnut käyttää liimaa tai edes ompelukonetta, mutta käsipelillä piti mennä.

Näyttää vähän esikoululaisen harsimalta, mutta se oli tavoitekin. Eihän aina tarvi pyrkiä 

täydellisyyteen saadakseen aikaan jotain kivaa takin tai laukun pieleen koristamaan.

Takaosan kierrätysneulan sentään sai liimata paikoilleen.

Minipostauksen lopuksi:

iso kiitos viime aikaisille ihanille kommentoijille

ja tervetuloa uudet lukijat! Toivottavasti viihdytte, inspiroidutte ja 

ennen kaikkea käytte tuumasta toimeen!  :)

Precious Poppy.

Kun törmäsin ajat sitten Anthropologien Precious Poppy-cardiganiin,

en saanut siitä silmiäni irti. Mielestäni se huutaa vain yhtä adjektiivia: kaunis, kaunis, kaunis!

Tajusin faktan, että juuri samanlaisen saaminen on..noh, mahdotonta.

Mutta jotain ehkä-sinne-päin-kopiota oli silti saatava. Ostin oranssin, hyvin ohuen puseron

kirpputorilta erääseen toiseen ideaan, mutta päätinkin purkaa inspiraation juurikin tähän kohteeseen.

 Leikkelin mekkosta-huivi-projektin jättämistä tilkuista kukkia ja versoja..

 ..ja asettelin ne vähän limittäin, varovasti silitin ja sitten siksakkasin. 

Tajusin homman edetessä, että en ole koskaan ennen tainnut 

oikeaoppisesti aplikoida? Miten näin on päässyt tapahtumaan?

 Lopputuloksesta tuli melko soma! Ei huuda versioni kaunista,

mutta somakin on oikein hyvä adjektiivi kakkosvaihtoehdoksi.

 Tässä koko komeus. Ei varmasti uppoa jokaisen silmään yhtä miellyttävänä ilmestyksenä,

mutta riittää, että itse iloitsen puserosta. Vähän mummohippimeininki, mutta oikeanlaiseen

vaatekokonaisuuteen upotettuna loistava, aivan loistava.

Osa kukista ulottaa ulkopäiden ylitsekin.

Nyt tekee mieli ruveta osapäiväiseksi-siksakkaajaksi - tahtoo lisää!

Nahkakukat ei palellu pakkasella.

Tee-se-itse: laukkukoriste

(tai miksei myös tee-se-itse-rintakoru?)

Leikkaa kaksi pyörylää: isompi kankaasta (ei väliä mitä kangasta,

tai mitä väriä, koska se jää piiloon) ja pienempi pahvista.

Laita lankaa neulaan ja pujottele neula kangaspyörylän reunojen ympäri.

Pistä pahvipyörylä kankaan päälle, kiristä kangas pussille ja sulje reunat yhteen.

Leikkaa nahasta (tai vaikka huovasta!) leveä pätkä.

Suikaloi se ja tee päihin solmut. Tai liitä vaikka helmiä?

Ompele tai liimaa suikale kangas-pahvi-pohjalle.

Leikkaa terälehtiä.

Liitä ne pohjalle sädettäin niin tiheään kuin tahdot ja niin moneen kerrokseen kuin tahdot.

Minä tahdoin näin: litteä lätyskä, isot terälehdet kolmessa kerroksessa.

Liimaa taakse hakeneulan päälle pala nahkaa/huopaa/kangasta.

Kiinnitä laukkuun, laita väskä olalle ja eikun asioille!

Coramus Maximus.

 Tämä postaus on omistettu synttärisankarille,

täydet neljä vuotta vanhalle Coralle.

 Vähän tekee vaikeuksia ymmärtää kuinka nopeasti neljä vuotta on mennyt.

Vastahan se ipana mahtu tunkemaan itsensä käsilaukkuuni!

 Ei mahtuis enää neljä vuotias kääppänä laukkuun, eijei, ei mahtuis vaikka survois.

 Kaikki sanoo, että narisen turhia, minikokoinenhan se vieläkin on!

Ehkä näin vain sen kuinka iso ego Coralla on ja vertaan sitä siihen muutaman
sadan gramman painoiseen pentuun, joka joskus muinoin oli pieniä pehmolelujakin pienempi.

 Kyllä siinä pikatsut ja kumppanipokemonit sai kyytiä!

Pienestä se pitää ponnistaa. Hyppelyharjoitukset ovat tehneet tulosta,

tänäpäivänä Cora hyppää korkeammalle mitä suuremmat koirakaverinsa.

 Tänään on paijailtu, juostu, leikitty, herkuteltu, päikkäröity, häiriköity emäntää askareissaan..

- siis ihan kaikkea mitä pieni koira voi erikoisen hyvänä päivänä tahtoa!

 Tarttuhan sitä kauppareissulta uusi lelukin mukaan: Kroko!

Tapoin tosin heti pois kumilelun ärsyttävät vinguntaäänet, niitä ei kuuntele kuurokaan.

 Havaitsenko kenties jotain pientä samannäköisyyttä?

Emäntä surrautti myös alkuviikosta uuden talvihupparin collegesta ja sametista.

Pohjana käytti hän hupparitutoriaalia, lisäten takajalkojen päälle lisäosat, paksumman 

kilpikonnakaulusmaisen hupun ja mahan alta kulkevan, tarranauhalla kiinnitettävän lepareen.

 Oli vähän vaikeuksia kuvata ulkona.. Eihän se pörriäinen tajunu poseerata paikallaan?

Hauska, omasta mielestäni hyvin onnistunut talvipuku. Tulikin kyllä tarpeeseen!

Onnea rontti, pikku sintti, nappisilmä, parhaista parhain kaverini!

Syrämmessä aina paikka pienelle tassulle!