Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Zero waste - käytä kaikki pakkausta myöten

Zero waste - se on elämäntapa, joka vahvasti kiinnostelee. Se on ehkä myös vähän utopiaa, mutta se on paljon sellaista mihin pitäisi tavoitella. Jos ei kokonaan niin edes jossain. 

Zero waste on myös yksi syy miksi tänä vuonna käsityötahti on ollut hiljaisempaa. Jotenkin pysähdyn entistä enemmän miettimään: teenkö jotain käsityötä tekemisen ilosta vai tarpeesta? Jos teen niin miten sen voi tarvittaessa purkaa ja uusiokäyttää? Uskallanko hankkia jotain, jääkö siitä käsiin pyörimään jotain turhaa? Jälkimmäinen kysymys pyörii mielessä myös usein kauppareissulla. Jos on kaksi tuotetta, valitsen mieluummin sen, josta tiedän, että mistä saan käytettyä jollain tapaa kaiken k o k o n a a n ja mistä ei tule yhtään mitään turhaa roskaa.

Otetaan tästä malliksi taatelit (erikoinen esimerkki vai mitä?).

Tykkään niin taateleista!

Jos roikun jääkaapilla ja tajuan, että oikeastaan kaipaisin vain jotain ihan pikkumakeaa, otan yhden taatelin. Se on oikeita herkkuja terveellisempi vaihtoehto ja saa makean himon pois. Taateli sisältää myös kuituja ja on useimmille ihan hyväksi suolistolle, joten tykkään myös käyttää taateleita esimerkiksi kakuissa ja muissa leivonnaisissa.

Uusin ihanuus on taatelivoi! Sitä voi (no lusikoida sellaisenaan, hih) käyttää smoothien makeuttajaksi, puuron päälle, jogurttiin.. 

Taatelivoi

paketti tai puolikas taateleita
tilkka vettä
vaniljaa tai vaniljauutetta
ripaus suolaa

Tee näin: Jos taatelit ovat kuivia, kiehauta vettä ja anna taateleiden hetki seistä vedessä. Valuta ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta vaniljalla ja ripauksella suolaa. Purkita. Taatelivoi säilyy jääkaapissa ainakin kaksi kuukautta ellei pidempäänkin.

Ja kun tein nyt uuden satsin taatelivoita, jäi paljon siemeniä. Niitä jäi myös taatelivälipalapalloista (ks. alempaa), joten mietin: mitä tehdä kaikille siemenille?

Kerran törmäsin sellaiseen erikoisuuteen kuin taatelikahvi.

Olen juuri sellainen, että tekee mieli kokeilla kaikkia pöhköjä keittiöhulluutuksia kuten taatelikahvia.

Taatelikahvi

1 dl taatelin siemeniä

Tee näin: Huuhtele siemenet, valuta ja levitä leivinpaperille. Paahda 200 asteessa noin puolisen tuntia (jos sinulla on kiertoilmauuni, samalla sähkönkulutuksella voi paista myös jotain leivonnaista ihan hyvin), max. 40 minuuttia. Varo polttamasta siemeniä ihan karrelle (itsellä meinas käydä just niin, ups). Jauha siemenet ja purkita. Keitä kuten kahvia (itse tein chemexillä, vajaa kahvimitta per kuppi).

Ja miltä se maistui?

No ei kahville. Ehkä joltain kahvin ja teen välimaastolta. Sanoisin enemmänkin taateliteeksi. Tähän sopisi hyvin vanilja ja ja tilkka kermaa. Ehdottomasti jatkojalostettava idea! Ja ainakin on täysin kofeiiniton lämmin juoma!

Kuvassa myös taatelivälipalapallot! (Nam nam nam!)

Taatelivälipalapallot pyöräytin sekaisin taateleista, kaurahiutaleista, kookosöljystä, vaniljasta ja kaakaosta. Mitat oli vähän sinnepäin, joten ei ole täsmällistä reseptiä. Taateleita ehkä 100 g, hiutaleita 1-2 dl, ruokalusikallinen öljyä, vähän vaniljaa ja pari lusikallista tummaa kaakaota. Nämä säilyvät reilun viikon jääkaapissa.

Ja takaisin kierros siihen zero waste -ajatteluun. Kun taatelit on syöty ja siemenetkin juotu, jäljelle jää tyhjät taatelipakkaukset.

Toinen heittäisi pahvinkeruuseen, mutta toinen voisi jemmata uusiokäyttöön - nehän on puhtaat ja siistiä pahvia. Useimpien taatelipakkausten pahvit saa auki kuin pizzalaatikot. Ne voi jemmata litteänä säilöön ja käyttää vaikka lahjojen paketoinnissa. Tai missä vain missä tarvitsee pieniä pahvilaatikoita.

Laatikot on siistejä sellaisenaankin, mutta päällystämällä saa vielä kivempia.

Tämän laatikon pohjassa oli rasvatahra, joten päällystin sen sisustuskontatipaloilla. Oli sopivia tuollaisia pieniä suikaleita. Kuviointi auttoi naamioimaan suikaleet, ei haitannut vaikka päällystämisessä käytti pieniäkin kontaktisuikaleita.

Ja niin sitä taas osti taateleita eikä roskiin mennyt niistä yhtään mitään, ei edes laatikkoa. Tottakai tämä yksi taateli-case on vain pieni murto-osa hiekanjyvästä maaapallolla, mutta omaa ilmastoahdistusta se hiukan helpottaa, kun pyrkii monessa asiassa siihen, että mitään turhaa roskaa ei tulisi omista kulutusvalinnoistaan. Aina se ei ole mahdollista, mutta laajemmassa kuvassa ajattelutapa opettaa muokkaamaan myös kuluttamistapojaan pitkällä tähtäimellä.

Loppukevennys!

Kokeilin keväällä myös taatelin kasvattamista, mutta näistä siemenistä ei ainakaan mitään viherkasvia tullut, vaikka kuinka kärsivällisesti odottelin. Kokeilin märkä paperikääre pussissa -tekniikkaa. Jos joku on saanut taatelin kotona kasvamaan kaupan siemenistä niin kuulen vinkkejä mielelläni. Joskus pitää kokeilla uudestaan tätä!

tiistai 17. joulukuuta 2019

17. luukku: Pienet ruokalahjat.

Viime hetken lahjat -sarjan toinen osa!

Eilen tarjolle tuli muutamia ekologisia käsitöitä, nyt vuorossa syötäviä pikkuviemisiä! Koska mikä olisikaan sen parempaa kuin rakkaudella tehty ja vielä suuremmalla rakkaudella syöty herkku?

Olen aina pitänyt keittiössä puuhastelusta. Jouluna se on erityisen kivaa. Joulu on niin täynnä kaikkia eri makuja, joiden kautta voi fiilistellä joulua. Erityisesti tykkään leipomisesta, mutta myös muut pikkukeitokset ja kokeilut maistuvat.

// Näet kaikki julkaistut joulukalenteriluukkuni tästä.
Monena jouluna olen antanut esimerkiksi jouluviemisenä syötäviä herkkuja. Ne on paras tehdä juuri muutamia päiviä ennen joulua, jotta pysyvät mahdollisimman pitkään käyttökelpoisena. Nyt otin varaslähdön ja olen tehnyt kotiin ihan omia joululisukkeita. Punasipulihilloketta, marinoituja valkosipuleita, mausteita ja sinappia tietenkin - rakastan sinappia!

Koska nämä jäivät ihan omaan käyttöön, riitti etiketeiksi liitutarrateipit, jotka lähtevät helposti pois purkin tyhjennettyä. Loppuun tussattu liitutussi jätti sen verran jälkeä, että näkee mitä missäkin purkissa on. Jos lahjaksi menisivät, silloin olisi syytä olla tarkemmat etiketit ja sisällöt sekä jonkinlainen tieto säilyvyydestä.

Tässä muutamia pikkureseptejä omaan joulupöytään tai viemisiksi!
Reseptit on muokattu sellaisiksi, että niistä tulee vain pieni satsi. Usein vastaavat reseptit on jotain 3 dl tai jopa 5 dl - joka on minusta ihan liikaa. Kuka ehtii syödä niin paljon samaa ennen kuin homepilkat putkahtaa?
Joka joulu pitää kokeilla uutta sinappireseptiä. Sinapin teko on niin helppoa! Ei tarvitse kuin mitata ainekset kattilaan ja hämmenttää muutama minuutti. Seos purkkiin ja sinappi on maustumista vaille valmista. Monet on keitelty ja nyt oli testivuorossa glögisinappi! Tuli aika veikeä maku, ei lainkaan tujakka. Viime vuonna tein viskisinappia ja se kyllä päräytti kunnolla.

Glögisinappi (noin 1 dl)

0,5 dl sinappijauhetta
0,5 dl glögitiivistettä
0,25 dl siirappia
0,25 tl suolaa
0,5 rkl valkoviinietikkaa

Tee näin: Mittaa ainekset etikkaa lukuun ottamatta pieneen kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos sakenee (tähän menee noin 5 minuuttia). Ota kattila pois liedeltä ja sekoita sinappi joukkoon. Purkita ja jäähdytä. Säilytä jääkaapissa. Säilyy noin kuukauden, jos sörkkii purkkiin vain puhtaalla lusikalla.
Sinapin kaveriksi kokeilin tuttuja marinoituja valkosipuleita ja pari uutta etikkakeitosta. Punasipulihilloke ja pähkinäherkku maistuvat juustojen kanssa tai muuten vain joulupöydässä lisukkeena. Marinoituja valkosipuleja voisin napsia vaikka sellaisenaan!

Punasipulihilloke (noin 1-2 dl)

muutama punasipuli
3 neilikkaa
3 maustepippuria
0,75 dl punaviiniä
(tilkka glögitiivistettä)
0,75 rkl punaviinietikkaa

Tee näin: Hienonna punasipulit. Laita neilikat ja pippurit teesihtiin (jotta eivät eksy sipulien sekaan). Mittaa punaviini ja glögitiiviste kattilaan. Kiehauta ja lisää muut ainekset. Keitä sekoitellen 10 minuuttia. Jos neste menee kasaan, lisää loraus punaviiniä. Poista teepallo mausteineen. Keitä vielä 15-20 minuuttia. Purkita ja jäähdytä. Säilytä jääkaapissa. Säilyy pari viikkoa.

Pähkinäherkku (noin 2,5 dl)

0,75 dl punaviinietikkaa 
0,5 tl chilijauhetta
0,75 dl (vaaleaa) siirappia
0,5 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl kuorellisia manteleita
0,5 dl saksanpähkinöitä

Tee näin: Keitä punaviinietikkaa, chiliä ja siirappia pienessä kattilassa noin 5 minuuttia, kunnes seos menee vähän "kasaan", mutta on vielä juoksevaa. Jos seos menee siirappisen paksuksi, lisää tilkka vettä ja kuumenna uudelleen. Laita karpalot, mantelit ja pähkinät purkkiin ja kaada seos niiden päälle. Purkita ja jäähdytä. Säilytä jääkaapissa. Anna maustua seuraavaan päivään ennen tarjoilua. Säilyy pari viikkoa.

Hunajamarinoidut valkosipulit (noin 1 dl)

1 kokonainen valkosipuli
1 rkl vettä
1 rkl etikkaa 
1 rkl suolaa
1 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
tilkka sitruunamehua
chilihiutaleita maun mukaan

Tee näin: Kuori valkosipulinkynnet. Keitä valkosipuleita, vetää, etikkaa ja suolaa noin 5 minuuttia pienessä kattilassa. Pieni määrä voi haihduttaa äkkiä veden, joten seuraa tarkkaan ja lisää tarvittaessa tilkka vettä. Ota kattila pois liedeltä ja lisää loput ainekset. Sekoita kunnes hunaja sulaa. Purkita ja jäähdytä. Säilytä jääkaapissa. Anna marinoitua muutama päivä ennen tarjoilua. Säilyy pari viikkoa.
Kokkaajalle!

Mausteet on in ja nyt lähdin kokeilemaan vähän erilaisia mausteita: punkkusuolaa ja piparkakkusokeria! Siinäpä joulun parivaljakko! Kolmantena kuvassa kesällä tehty syreenimakusokeri. Se on aika kiva ihan siroteltuna leivosten päällä. Mutta ei siitä sen enempää, koska luonnollisesti tuoreita syreeninkukkia sokerin valmistamiseen ei ole saatavilla.

Superhelppo piparkakkusokeri (1 dl)

1 maustemitta kanelia
1 maustemitta inkivääriä
1 maustemitta jauhettua neilikkaa
1 maustemitta kardemummaa
0, 75-1 dl sokeria

Tee näin: Mittaa ainekset blenderiin ja surauta sekaisin. Purkita. Säilyy hamaan tulevaisuuteen.
Tämä on jännä kokeilu - punkkusuola! Reseptin poimin talteen jostain joulukirjasta vuosia sitten. Aika kauan meni, että nyt uskalsin sitä kokeilla. En oikeastaan tiedä vielä missä suolaa voisi käyttää, mutta lähdetään kokeilemaan. Ainakin sellaisenaan hippunen maistettuna, makuaisti heräsi!

Punaviinisuola (1 dl)

3 dl punaviiniä
1 dl karkeaa merisuolaa

Tee näin: Keitä punaviinia pienessä kattilassa noin tunti miedolla lämmöllä. Sekoita välillä ettei viini pala pohjaan. Kun viini on siirappimaisempaa, ota kattila pois liedeltä ja lisää suola. Sekoita nopeasti ja levitä pellille. Anna kuivaa huoneenlämmössä pari päivää. Sekoita välillä. Purkita. Säilyvyydestä ei ole tietoa.
Ja jos ei syötävä käy, helppo tapa on marssia Alkoon ja ostaa joulupullo. Oli se sitten viini, kuohari, arvokkaampi jouluolut tai vaikkapa ihan vain alkoholiton glögi niin sillekin voi kädentaitaja lisätä oman hyppysensä taikaa. Leikkaa ja askartele pullolle uusi etiketti! Itse kokeilin tällaista jouluahdistus-etikettiä. Taakse on hyvä jättää informaatio pullon sisällöstä. Plus etiketillä ei saa peittää viivakoodia, jotta pullon voi viedä vielä pullonpalautukseen. Se on tärkeää se.

Plus mitä muuta voisi joulun alla hääriä keittiössä? Älä unohda pikkuleipiä, pipareita ja ruokaleipiä! Ne säilyvät hyvin. Saaristolaisleipä jopa paranee vanhetessaan. Myös keksi- ja muutleivontapurkit (eli kaikki kuivat ainekset valmiiksi purkkiin ja ohje kylkeen - nopeuttaa kiireistä leipuria!) ovat toimivia lähes tulkoon aineettomia lahjoja. Eivät kalorittomia, mutta pitäähän sitä kaikkien edes joskus herkutella.

Seuraavana luukuissa tulossa pakettikortteja ja hemmotteluvinkkejä!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Hapanta asiaa.

Täällä ollaan vielä(kin) sairaana.

Kyllä on sitkeää flunssaa! Kohta kahden viikon yskimisen ja niiskuttamisen lisäksi tölväsin sormeni astetta pahemmin leipäveitseen niin ei ole oikein voinut käsitöitä tehdä. Otan siis mahdollisuuden kertoa vähän erilaisemmasta "käsityöstä".

Olen hyvin kiinnostunut leipomisesta ja kaiken uuden kokeilemisesta. Kesällä otin uuden haasteen: hapanjuurileivät! Joten tässä asiaa hapanjuuresta, on sekin yhdenlaista käsityötä.
Pahimpien helteiden aikaan tein alusta asti oman leipäjuuren. Mitään kokemusta ei entuudestaan ollut, mutta siitä se lähti ja nyt kymmenien, kymmenien leipien jälkeen olen jotain oppinutkin. Vielä on paljon opittavaa, koska juuri elää ja muuttuu koko ajan. Jokainen leipä on (ainakin vielä) aina omanlaisensa. Tästä on tullut uusi kiehtova viikonloppuharrastus.

Apuna on ollut Eliisa Kuuselan Leipävallankumous-kirja, joka kertoo kaiken leipäjuuren valmistamisesta ja hapanjuurileipien leipomisesta. Ilman tätä kirjaa en olisi uskaltanut alkaa tuumasta toimeen. Suosittelen lukemaan kirjaa, siitä tulee myös ymmärtääkseni pian toinen painos.
Leipäjuuri valmistetaan vedestä ja jauhoista - kuulostaa niin vähältä! Miten kahdesta aineksesta voi syntyä jotain niin voimakasta ja vatsalle hyvää? Viiden päivän ajan seosta ruokitaan eli lisätään vettä ja jauhoja. Seokseen syntyy mikrobikanta, jonka ensipäivät olivat kyllä jännittäviä.

Viikon sisällä pystyy leipomaan jo ekan leivän. Sitten juurta ruokitaan ja yllä pidetään. Tähän on monia tapoja. Itse otan aina ennen uuden leivän leipomisesta juurta talteen jääkaappiin. Vasta myös kuivatin ja pakastin varajuuret siltä varalta, että joskus menee jotain pahasti pieleen. 
Itse leipomisessa on monta vaihetta. Ensin tehdään esitaikinasta oikea taikina. Annetaan levätä tunti. Lisätään suolaa, käännellään ja ensikohotetaan parista tunnista neljään tuntiin. Sitten leipä muotoillaan, annetaan pieni lepo ja tehdään toinen muotoilu. Sen jälkeen jätetään kohoamaan. Itse laitan jauhotetussa liinassa kohotuskoreihin ja kohotan yön yli jääkaapissa.
Kohottamisen jälkeen tulee se jännittävin vaihe: leivän kumoaminen, viiltäminen ja paistaminen. Koskaan ei tiedä miltä leipä näyttää, kun se tulee uunista ulos. Tässä kuvassa ihan ensimmäinen leipäni. Olen edelleen sitä mieltä, että se on visuaalisesti ehdottomasti kaunein leipäni, ihanan hapan esikoiseni!
Kuukausien varrelle mahtuu myös paljon epäonnistumisia. On tullut ufoja (littanoita, kohoamattomia levyjä), tatteja (kuvassa) ja höttösiä kuoria (sisus täynnä isoja ilmataskuja). On jäänyt raa'aksi, on paistunut ihan kuivaksi. On sitä ja tätä.

Pari kertaa juurikin näytti heikoilta, mutta aina se on elpynyt. Kun ilmat jäähtyivät, juuri meni laiskaksi. Ei pöhissyt, ei kohonnut, ei kuplinut. Välissä tuli myös pitempää taukoja ja juuri ei oikein tykännyt, mutta onneksi siitäkin mustasukkaisuudesta selvittiin.

Apuna on ollut myös Facebookissa hapanjuuriteemainen ryhmä, jossa saa paljon vinkkejä ja inspiraatiota leipomiseen.
Tässä kuvasarjassa näkyy hyvin kehitykseni. Ensin tuli kuivaa koppuraa, sitten kohosi niin että sulivat yhteen ja taas oikeassa laidassa uusinpia parivaljakkoja. Olen vihdoin myös oppinut paremmin tuon pitkulaisen leivän muotoilun, jotta se pysyy myös pellillä kuosissaan.
Meillä ei juuri enää muuta leipää syödäkään. Kaupan leipää ostetaan vain, jos ei ole uutta leipää ehtinyt leipomaan.

Ja se miksi hapanjuurileivästä tykätään, on sen koostumus. Kuvassa se näyttää limppumaisen kuivalta. mutta oikeasti  se on kuohkeaa ja ikäänkuin pesusienimäistä, hiukan joustavaa. Parhaimmillaan päälle ei edes tarvitse mitään. Kosteus pysyy rapean kuoren alla, jolloin en edes voita laita leivälle. Parasta on myö se, että hapanjuurileipä ei turvota mahaa. Plussana myös se, että leipä säilyy pöydällä hyvin (paitsi kun se ahmitaan pois). On ihana tietää oikeasti mitä leivässä on - tai mitä siinä ei ole, kuten hiivaa, säilöntäaineita ja piilosokeria.
Tuntuu hienolta, että oikeasti opin tekemään itse leipää. Ja vielä on niin paljon opittavaa, erityisesti leipien viiltämisessä. Välillä olen leiponut monta leipää putkeen ja vienyt leipiä myös viemisinä kylään mentäessä. Enää leipomisvaiheet eivät tunnu työläältä ja pikku hiljaa muistaa vakioreseptin (Kuuselan kirjasta "kaupunkinlaisen hapanjuurileipä") ulkoa vaiheineen. Tästä se lähtee.

Toivotaan, että juureni säilyy. Sehän voi olla vuosikymmenienkin päästä vielä hengissä. Eikös ne jotkut parhaimmat juuret ole jotain sadan vuoden takaisia testamentattuja aarteita?

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kankaasta kulho ja kaikettomat keksit.

Eilen oli äitienpäivä ja vaikka kerrankin olisi ollut blogisisältö just päivälleen valmiina postattavaksi, enpäs vain jaksanut. Harjoittelin "slow-bloggaamista" ja bloggaamisen ilon ylläpitoa (lue ajatuksia tästä postauksesta lisää) - jos ei jaksa niin sitten ei vain jaksa. Ja en vaan jaksanut. Ja se on ihan ookoo.
Mutta nyt päivä jälkikäteen - tässä on pieni äitienpäivälahjani.

Herkkä vesivärikukka-kortti ja koristekulho, jonka sisään laitoin itse leivottuja keksejä. Ne olivat ns. kaikettomia keksejä eli gluteenittomia, vegaanisia ja sokerittomia! Resepti on omani, se on hiotunut kokeilujen jälkeen. Mitat ovat usein sinnepäin ja makuja voi tehdä monenlaisia! Nyt kokeilin uusina makuina rusinan ja kookoksen sekä suklaan ja vadelman yhdistelmiä. Makeus ja raakakakkumainen rakenne tuli banaanista. Banaanin ja ns. maku-aineksien lisäksi laitoin gluteenittomia kaurajauhoja (voi käyttää myös muita jauhoja). Pakkasin keksit pienemmäksi leikattuihin kinkkupusseihin, se nyt oli ainakin elintarvikkeelle käypä säilytyspussukka!

KAIKETTOMAT KEKSIT (vegaaninen, gluteeniton, sokeriton)
1-2 banaania
noin 3 dl gluteenittomia kaurajauhoja
(ripaus suolaa)
Rusina-kookoskekseihin: 0,5-1 dl rusinoita ja  kookoshiutaleita muutama ruokalusikallinen oman maun mukaan
Suklaa-vadelmakekseihin: vadelmarouhetta ja raakakaakaota muutama ruokalusikallinen oman maun mukaan

Tee näin: Kuumenna uuni 180 asteeseen. Survo banaanit ja yhdistä jauhojen kanssa. Lisää jauhoja vähitellen, et halua taikinasta liian kuivaa. Lisää makuaineet ja sekoita taikina. Ota käsin taikinasta pieniä palloja ja aseta ne leivinpaperille. Litistä lusikalla pallot litteiksi. Keksit eivät nouse tai leviä, joten litistä keksit siihen kokoon mitä tahdot niiden olevan. Paista 15-20 min kunnes ovat hiukan kuivia, mutta eivät läpeensä kuivia. Anna jäähtyä pellillä tai ritilällä.

Ja mitä tulee itse pikkukulhoon, se on kankaasta! Yeah, luit oikein. 100 % kankaasta. Ja koviteaineesta.
Pistin lasikulhon päälle kelmua ja leikkasin neljästä kankaasta suikaleita. Upotin ne kankaan koviteaineeseen (läpinäkyvä Texifix, samaan oletettavasti kävisi myös Paverpol tai Powertex) ja asetin limittäin kulhon päälle. Annoin jonkun aikaa kuivaa, leikkasin reunat tasaisemmaksi ja lisäsin pohjaan kummallekin puolelle pyöreän kangaspalan. Lopuksi annoin vain kuivaa ja kovettua seuraavaan päivään. Pohjat tulivat ihan koviksi (kuin kovaa, ohutta muovia), reunat jäivät osin joustaviksi mikä oli mielestäni hyvä niin kulhon reunat antavat vähän periksi. Kestäisivät kenties paremmin?
Kulhosta tuli aika kiva, vähän taiteellisella otteella rosoinen ja materiaalia ei päällepäin heti arvaisi. Vai arvaisiko? Itse ainakin kuvasta arvelisin olevan enemmänkin paperia! (Hedelmät kuvassa vain hetken rekvisiittaa, joten ei huolta - kulhoa ei tehty elintarvikesäilytykseen.)

Tämä oli eka kankaan kovettamiskokeiluni! Oli ihan kivaa ja yllättävä nopeaa puuhaa. Jännittävä aine, väittää myös kovettamistyön kestävän vettä ja ulkosäätiloja. Seuraavaksi pitää kokeilla jotain haastavampaa työtä. Tosin.. väittikö joku ettei kankaan kovettimet eroa ihan hirveästi loppu peleissä laimennetuista (puu)liimoista ja -lakoista..? Ainakin litrahinnat olisivat niissä enemmän kohdillaan.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Nopeat tahmabrownieleivokset.

Hyvää ystävänpäivää! Ex tempore lähdin leipomaan. Mitään ei pitänyt järkkäillä, koska suunnitelmissa on ravintola-illallinen. Mutta koska tunnen meidät hyvin, tiedän että kotiin tullessa tekee kuitenkin mieli jotain pientä makeaa. Kun ei sitä jälkiruokaa koskaan jaksa pääruoan päälle, mutta kotiin tultua pahin ähky on jo ohi ja sitten jälkkärimaha tahtoo sitä jottainpientä.

Tein pienet ystävänpäivänkerrosleivokset viljattomista tumman suklaan browniesta (resepti lopussa). Väliin geelivärillä värjättyä kreemiä ja päälle sydänkoristeet. Ajattelin niiden kompensoivan muuten kiireessä toheltoitua leivoskokonaisuutta.
Pienet sydämet taittelee paperineliöistä helposti.

Taita ensin kulmasta kulmaan kahdesti ja avaa taitokset. Taita yksi kulma alas kohti keskustaa. Nosta vastapuoli ylös. Nosta toinen sivu ylös, taita samoin myös toinen puoli. Käännä ympäri ja taita ylhäältä ja sivuilta pienet kulmat. Ja valmista! Sydän ei ole litteä, mutta pysyy hyvin muodossaan.
NOPEAT JA JAUHOTTOMAT TAHMABROWNIET 
100 g voita
1 1/3 dl sokeria
200 g tummaa suklaata (glut.)
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta

2 rkl maissitärkkelystä
1/4 tl suolaa


Tee näin: Pistä uuni lämpenemään 175 asteeseen. Taittele leivinpaperi noin 20 x 20 cm kokoiseen vuokaan. Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri. Sekoita huolellisesti, älä polta seosta pohjaan. Lisää suklaa paloiteltuna ja anna sulaa sekoittaen. Ota kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä hieman. Lisää munat kattilaan ja vatkaa sekaisin. Lisää loput ainekset ja vatkaa voimakkaasti kunnes taikina on tasaista ja kiiltävää (riippuen vatkaajasta, oma on niin tehokas että tähän menee tuskin minuuttia). Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan ja leikkaa vasta jäähtyneenä pieniksi paloiksi, riippuen palojen koosta brownieta tulee isoina noin 8 kpl, suupaloiksi leikattuna jopa 20 kpl.

Nyt kiirekiire! Leivokset jääkaappiin ennen kuin täyte sulaa lätäköksi, paremmat vaatteet päälle ja ravintolaan!
Hyvää ja herkullista ystävänpäivää! Pus!

torstai 2. marraskuuta 2017

DIY: Helppo kakkukoriste.

Viime lauantaina juhlittiin pyöreitä ja koska mahdolliset lahjat oli kehoitettu tuomaan vaikkapa nyyttärin muodossa, tein päivänsankarille kakun. Pitäähän synttäreillä nyt kakku olla! Ja koska oli uusi kakkuresepti, oli aika kokeilla myös jotain uutta kakkukoristeeksi.
Ostin vasta pienen cutting boardin eli paperin leikkuualustan ja sitä pääsin nyt samalla testaamaan. Hahmottelin Onnea Janne -tekstin mustalle kartongille ja lähdin viiltelemään. Se olikin yllättävän vaikeaa (ehkä kartonki oli liian paksua), joten jouduin aika paljon avittamaan saksill, kun pelkäsin vetäväni kaikki kaarevat muodot suoriksi viilloiksi.
Valmiista tekstistä kumitin varovaisesti lyikkärit pois ja sitten liimasin taakse kaksi grillitikkua. Kuljetin koristeen juhlapaikalle kirjan ja leivinpapereiden välissä (jotta pysyi kasassa) ja iskin kakkuun vasta pöytään asettaessa.
Ja tältä se näytti (ja oispa vaan ollut kiva olla järkkäri mukana, mutta huonostakin kuvasta näkee hyvin pointin, lopun livehienouden voi kuvitella päälle). Oli aika kiva ilmestys! Ja kakku maistui, se katosi pöydästä yllätysnopeasti!

Resepti on Emma kakkukirjasta (Emma Iivanainen. Docendo 2017). Minttusuklaakakku sisälsi kolmen kerroksen suklaakakkupohjan, Pätkis-täytteen (myös ruusukkeina päällä) ja vaniljaisen kermavaahtokuorrutuksen - vaaleanvihreäksi värjättynä. Tein ekaa kertaa kermavaahdosta ns. punotun pinnan. Se oli yllättävän helppo tehdä, kun oli vain oikeanlainen tylla pursottimessa. Reunat jätin sinnepäin-lätkäistyiksi ettei ole miehen makuun liian viilattu. Pienen palan ehdin itse maistamaan kakusta, oli kyllä ihanan pätkimäistä! Ehti hyvin mehevöityä, kun leivoin ja kokosin kakun edellisenä päivänä. Suosittelen tutustumaan Emman kakkukirjaan, ihania ja helppoja kakkureseptejä!

maanantai 28. elokuuta 2017

Kakkubuffet ja mikkimekko.

Kakkubuffet! Viikonloppuna juhlittiin pyöreitäni. Oli ystäviä, iloa ja pöytä täynnä kakkuja. Se oli pyöreiden kakkujen juhla!
Leipoin kaikki itse! Aika hyvin sain tehtyä kakkuja ennalta pakkaseen niin jäi aikaa myös koristeluun. Tein muun muassa tuon kelta-valkoisen pallonauhan ikkunan somisteeksi. Keltainen, valkoinen ja pallo-muoto oli kakuissakin kantava teema.
Tässä mallina esimerkkinä taka-alan pumpulikakku, edessä pina colada -juustokakku ja oikealla suolaiset say cheese -kuppikakut sekä guacamole -juustokakku.
Oma ehdoton suosikkini oli marenkikoristeinen suklaasiiderikakku. Samalla pääsin kokeilemaan ekaa kertaa ganachen tekemistä! Oikeastaan koko menuusta vain marengit oli tuttuja, kaikki muu oli uutta ja ennalta testaamatonta! Tein myös kaiken gluteenittomasti, jotta kaikki vieraat saattoivat maistaa kaikkea.

Monen muun suosikki oli Lady Habanero -chilisuklaakakku tai oikeanpuoleinen paistettu cookies'n'cream -juustokakku. Voisiko sanoa jopa, että yksi trendikakuista? Näitä on ainakin näkynyt paljon viime aikoina.
Koristeluista eniten kysymyksiä saivat kuivatetut ananaskukat (kuvassa keskellä) ja hassut keltaiset pallot!
Gelatiinipallot tehtiin vesi-ilmapallojen päälle liivatejauheesta ja elintarvikeväristä. Ohjen katsoin Leivotaan-lehdestä (nro 3/17). Ohjeessa tosin neuvottiin käyttämään jauheväriä, mutta hyvin onnistui myös nestemäisellä elintarvikevärillä. Nämä oli kyllä melkoista räpeltämistä ja pelkäsin, että saanko aikaiseksi mitään muuta kuin sotkua, mutta vuorokauden kuluttua palloista todella oli tullut koputettavan kovia ja kevyitä palloja! Hämmästyttävän outoja, mutta niin kauniita!
Ja leipomusten päälle myös jotain muuta itsetehtyä: juhlamekko! Sain päähänpinttymän R/H Studion Mickey-mallista ja koska en uskaltanut sokkona tilata netistä kallista mekkoa, tein oman kopion Mickey-tyylistä. Ylös mustaa, alle harmaata. Malli on aika napakka ja sain hihojen istutuksien lisäksi hyvää treeniä takakappaleen muotolaskoksista.

Ala-osa on suoraan yhdesti käytetystä mekosta, jonka ompelu meni vähän pieleen. Helma oli siis valmiina, tarvitsi vain lisätä muotolaskokset. Korvat sai leikattua yläosasta. Musta kangas oli jämäkangasta muusta ompelusta. Mekon budjetti oli siis pyöreät nolla euroa!
Kaavoitus lähes tulkoon sokkona kieltämättä vähän jännitti, etenkin kun mustaa kangasta oli rajallisesti kaapissa. Leikkasin yläosan topin mukaan, nuppineulasin sen t-paidan päälle ja hahmottelin liidulla peilin edessä korvien koot. Että tulee edes jokseenkin kohdilleen. Sitten leikkasin aukot ja aukkojen mukaan harmaat korvat. Kaarevien korvien ompelu joustavaan kankaaseen myös jännitti. Olisi voinut mennä niin pieleen, mutta aika hyvin onnistuin!
Mekon lisäksi tein myös hiukan överin ison kukkapannan - jota en sitten muistanut edes käyttää. Siellä se pöydällä komeili kyllä.. No ompahan valmiina ensi kesän menoihin!
Olipahan vain juhlat! Ihania ystäviä, vielä ihanempia yllätyslahjoja ja paljon naurua. Kyllä hyvässä seurassa kelpaa vanheta. Emännöinti ja leipominen olivat hauskaa, mutta kuluttavaa. Nyt tarvitsee palautumista, kakun sulattelua ja vähän hiljaista fiilistelyä ja sopeutumista tähän uuteen vuosikymmeneen.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisherkkuja + reseptivinkkejä.

Pääsiäisenä piti touhuta ja tehdä niitä paljon aiottuja projekteja. Viimeistellä, valokuvata ja aloittaa uusiakin. Mutta mitä tein? Kuuhasin keittiössä. Yhtään käsityötä en tehnyt! Vaan söin. Kokkasin, söin ja santsasin. Sohvalla sulattelin. Ja söin lisää.

Kun ei tullut käsillään tehtyä muuta kuin siirreltyä aterinta kohti suuta, esitellään sitten pääsiäisen parhaimmistoa keittiön puolelta - mukana myös pari reseptivinkkiä!
Kärkeen nousi suklaakakku, jonka kruunasi kinuskin makuinen tuorejuusto. Ei jumankauta oli hyvää! Reseptinä peruskakkupohja tummalla kaakaolla. Lopun heitin omasta päästä eli kostutin kahteen jaetun kakkupohjan runsaasti maidolla, levitin väliin banaaniviipaleita ja lisäsin tuhdin kerroksen täytettä eli kermavaahtoa, kinuski-tuorejuustoa (Valio Viola) ja vähän suklaata murskattuna. Päälle kermavaahtoa, jossa on runsaasti tummaa kaakaota ja vähän vaniljasokeria. Koristelu pääsiäismunilla, tietenkin.
Tein myös hunajalla maustettuja aamupalasämpylöitä. Söpöjä pupuja piti olla, mutta jotain liito-oravan sukulaisia niistä tuli? Luulen, että "pupuksi" muotoilu onnistuu mihin vain pulla- tai sämpylätaikinaan. Nuo korvat leikattiin saksilla ja silmät tökättiin grillitikulla pellillä kohottamisen jälkeen. Sitten siveltiin maidolla. Ihan hyviä ja täyttäviä ökkimönkiäisiä!
Pääsiäinen on myös iltasyömisen, leffojen ja sarjamaratonien (tosi hyvä tuo ylen Victoria-sarja!) aikaa. Yhtenä iltana juustopalloja, toisena guacamolea ja kolmanetena iltana tortilla "tortillanachoja" ja salsaa. Resepti on tosi helppo (keksin myös sen itse!) ja varioitavissa moneen makuun:

"Tortillanachot" ja salsa

Leikkaa tortillalevyt kolmioiksi (eli lätty ensin neljään osaan ja kukin osa vielä kahteen tai kolmeen riippuen tortillalevyn koosta). Levitä pellille (saavat olla ihan kiinni toisissaan). Sirota päälle mausteita oman maun mukaan. Kokeile tacosekoitusta, chilijauhetta tai valkosipulia. Itse laitoin paprikamaustetta ja chilimaustetta. Raasta juustoa hienoksi. Parmesan on parasta, mutta tavallinenkin juusto käy. Levitä kolmioille pieni kerros kuhunkin. Paista uunissa keskitasolla noin 200 asteessa sen verran, että juusto sulaa ja kolmiot vähän ns. käpristyvät. Tortilloista tulee ihanan rapeita!

Dippaa valmiissa kaupan salsassa tai kokeile omaa salsaa: hienonna tomaattia, tomaattipyretta, sweet chili -kastiketta, ketsuppia ja mustapippuria. Pienen satsin pyöräyttää käsin, isomman voi survauttaa sauvasekoittimella. Salsaan voi lisätä mitä mausteita vain, joskus myös valkosipuli on melko hyvä lisä. Testaa ja maista!
Tänään kaiken huipensi kevätrullat. Näitä olen tahtonut kokeilla pitkään ja vihdoin saan viivat yli kokeiltavien ruokien listalta! Tein puoliksi Vegaanihaaste-kirjan reseptillä ja puoliksi TytDiy-blogin reseptillä. Yksi hyvä ohje on myös Kahvia ja kasvisruokaa -blogissa, josta katsoin myös mallia.
Kolme dippiä, parhainta kokkaus- ja syömäseuraa ja mukava pääsiäisen lopetus. On tämä ollutkin yhtä syömisen juhlaa!