Tulostettava viikkopäivyri.

Bujo - bullet journal. Melkoiseksi hitiksi noussut juttu eli eräänlainen kalenteri, oma elämänhallintapäivyri ja listaussysteemi. Moni on sitä minulle suositellut, olenhan myös yksi vihko- ja kalenterihullu. Ostinkin bujoa varten pistevihon. Päätin vihdoin kokeilla sitä ja juuri, kun tussi oli koskettamassa vihkoa - tajusin sen! Minähän teen jo eräänlaista bujoa!

Aloitin sen kesällä, viikkopäivyrin. Tai sillä nimellä sitä sanon. Siinä on vasemmalla viikkolukkari, oikealla ns. habit traker ja välissä muistilistoja, jotka vaihtuvat viikon tarpeiden mukaan ostoslistoista menuiksi, toteutettavista kässä-ideoista muistilistoihin jne. Tämä malli on muuttunut monta kertaa ja nykyisen olen koennut itselle toimivammaksi. On sopiva määrä tilaa, saa ruksia laatikoita ja samaa taulukkoa ei tarvitse tuijottaa kauaa. Uusi viikko, uusi arkki.

Habit tracker eli tapaseuranta, tavoitetaulukko tai millä sitä nyt kutsuisi.. Se sisältää vaihtuvia asioita, joista saa kustakin pisteen. Olen sen verran pöljä, että kilpailen vaikka itseni kanssa. Joka päivä on saatava minimimäärä rasteja ruutuun, jotta voin todeta päivän olleen hyvä ja tehokas. Listaukseni on tosin siinä mielessä älytön, että olisi mahdotonta suorittaa kaikki samana päivänä. Mutta se ei olekaan tarkoitus. Ei kaikkea voi ja tarvitse tehdä ihan jokainen päivä.

Ja mitä habit trackeri sisältää? Asioita, joita tahtoisin tehdä enemmän. Asioita, joista tahtoisin tehdä rutiinin. Asioita, joita pitäisi tehdä, mutta useimmiten unohtaa. Omalla listallani on esimerkiksi rasti ruudussa aina, kun olen saanut tehtyä jonkin roikkuneen asian pois, urheillut, kokeillut rohkeasti jotain uutta tai tehnyt jotain hyvää. Myös siivoamisesta saa rastin. Ja aina, kun saa konmaritettua jotain (en kyllä konmarita, mutta ymmärrättänette tarkoituksen).

Olen pitänyt habit trackeria nyt muutaman kuukauden ja menetelmä on saanut jo muutoksia arkeen. Asioita on saanut poistaa listalta, koska teen ne jo automaattisesti. On myös asioita, joiden kohdalla on viikosta toiseen tyhjää. Oikein pitäisi pureutua sellaisiin kohtiin. Miksi en tee jotain, vaikka kovasti tahtoisin?

Tältä näytti tämän viikon suunnitelmat sunnuntai-iltana. Tänään se on jo monen monta suttua, rastia ja yliviivausta täynnä. Nuo päiväkohtaiset pallot ovat muuten hymiöiden piirtämiseen, haha. Niihin voi kuitata päivän fiiliksen. (Ja nyt muistan kuvasta, että olisi aika laittaa tietokone kiinni ja alkaa leipomaan vielä tälle päivälle korvapuusteja! Onhan tänään valtakunnallinen korvapuustipäivä, vuoden ainut päivä, kun leivon pullaa.)

Haluatko myös kokeilla viikkopäivyriä? 

Tulosta tyhjä  pohja tästä. 

// EDIT 1.1.23 Linkki vaihdettu drivestä dropboxiin ja sen pitäisi taas toimia.

Tallenna ja tulosta PDF ja lisää käsin habit trackerin asiat. 

(Itsellä on omassa pohjassani asiat valmiina, mutta jotta kukin voi kokeilla 

omia juttujaan, jätin taulukon tyhjäksi.) Kerrothan, jos linkki ei toimi.

Kuvassa uudet Uhana Designin Pisara-korvikset. Ihan vain koska ne ovat ihanat!

Ikuisesti kesken.

Olen useinkin aika levoton kädellätekijä. Aloitan yhtä, jatkan toista, kiinnostun kolmannesta. Eka jää kesken, toinen lähtee purkuun ja kolmas projekti ei käynnisty koskaan. Niin paljon ideoita, niin vähän aikaa - ja useinkaan tiedä mitä haluaa tehdä, kunhan jotain tekisi mieli. 

Lopputuloksena on paljon ikuisesti kesken jääviä töitä. Sanokaahan, etten ole ainut? Että muiltakin jää niin kauaksi aikaa töitä kesken, että lopulta ei enää haluakaan tehdä projektia valmiiksi? 

Kurkataan kulissien taakse muutamaan nyt löytyneeseen ikuisesti keskeneräiseksi jääneeseen projektiin:

Ikuisesti kesken 1: Ostin innolla haaleita lankoja neuloakseni niistä kivan kolmivärisen putkihuivin. Ja katsokaa, näin pitkälle pääsin! Into loppui kesken, aikaa kului ja nyt se meni purkuun. Jälki näytti kammottavalta (en ole kummoinen neuloja) ja eipä se ittekseen ollut virheitään korjannut.

Ikuisesti kesken 2: Vauvan pipo piparireunakuvioinnilla. Ja lähes valmis, tupsua vaille! Mutta. Huomasin virheen. Kerkkele sentään. Se irvisti ja pahasti. Purin virheen pois, mutta samalla innolla purin ja koko pipon. Sinne meni. Eipä tuo nyt kovin tasainen ollut muutenkaan (ei kehumista neulomistaidoissa edelleenkään).

Ikuisesti kesken 3: Pujoiteltu seinävaateproggis, josta piti tulla tyynyn etupuoli. Ääh. Tein niin innolla tuota! Mutta sitten en koskaan viimeistellyt tyynyksi. Ja ehkä hyvä niin, koska en olisi siitä nyt yhtään innoissani. Purin tuonkin. Onneksi käytin pitkiä lankoja, ei mennyt paljon jumbolankaa hukkaan.

Ikuisesti kesken 4: Reppu, farkuista reppu. Farkkurepusta leikkuujätettä. Tästä on kai jo yli vuosi? Aloitin, mokasin, purin, korjasin, mokasin uudelleen, suutuin - piä tunkkis kerkkele, en ois reppua halunnutkaan.

Ikuisesti kesken 5: Miehen laukku. Hän käytti tätä kyllä silloin... joskus. Ja sitten se oli korjattavana x määrän vuosia..

..kunnes hän ei sitä olisi halunnutkaan enää käyttöön. Oli mennyt niin liiskaankin, että ei kannattanut korjata edes kirpparille. Vedin laukun turhautuessani palasiksi. Lopputuloksena paljon hyviä paloja ja osia!

Tässä viikon aloituksen kevennys. Mitäs teillä on jäänyt ikuisesti kesken?

Hyvin ideoitu, puoliksi jo ommeltu?

On kangas, mutta ei mekkoa. On juhlat ja ne on ylihuomenna. Voihan sanonko mitä?

Ilmoittauduin extempore juhliin ja totesin, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa. Satiinit eivät nyt houkuttele. Maksimekot eivät käy. On kaksi varavaihtoehtoa, mutta toinen on liian juhlava ja toinen liian arkinen.

Vaihtoehto C: otetaan visio ja toteutetaan se! Aikaa kaksi iltaa. Eikös tässä mekko pyöräytetä! Sehän on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ompelukone vielä käy edellisenä iltana. Jos epäonnistun, aina voin taipua toiseen varasuunnitelmaan ja pukeutua satiiniin. Ei vain millään jaksaisi, tahtoisi jotain yksinkertaisempaa!

Visio: klassisen tylsä mekko hihoilla, vähän levenevällä helmalla ja syvällä venepääntiellä.. Sopivan kankaankin löysin (ja se on joustava!). Kaavoja ei ole, mutta katsotaan miten käy. Mutta eikö hyvin visioitu ole jo puoliksi ommeltu?

Ikuisesti keskeneräinen.

Sanokaa, etten ole ainut, jolta joskus aika useinkin jää innolla aloitettu projekti kesken. Into laantuu, aikomus pysyy. 

"Kyllä mä sen teen vielä tässä valmiiksi." Yeah right, siinäkös vannot, mutta kun et vaan tee. Inspiraatio ei tule takaisin yrittämälläkään ja aika venyy. Sitten enää kiinnosta edes yrittää. Projekti vaan jää ikuisesti kesken.

Yksi sellainen, joka ei koskaan tullut valmiiksi on tämä makrame-seinävaate. Höpisin viime vuoden tammikuussa (jösses sentään - luulin, että se oli viime keväänä) makrame-tekniikasta ja aikomuksesta tehdä jonkinlainen seinävaate.

(Lue inspiraatiopostaus tästä. - "Macrame osa 1." - onkohan tämä postaus nyt muka sitten se jatko-osa?)

Innolla aloitin työn. Päätin jonkinmoisen vision ja ostin Clas Ohlsonilta "venepuolelta" nyöriä (en muutakaan sopivan ohutta, valkoista ja joustamatonta nyöriä silloin löytänyt). Tein solmuja, purin, tein uudestaan ja lopulta turhauduin.

Ja siihen se sitten jäi.
Nyt reilua vuotta myöhemmin, työ on edelleen kesken. Ja sellaiseksi jääköön. Joskus ei vaan tule valmista koskaan.

Onko teitä muita, joilla ikuisuusprojektit vaan ei koskaan valmistu? Mitä teette niille? Puratteko pois vai yritättekö antaa aikaa, jos vaikkasittenkuitenkin joskus inspraatio tulisi takaisin? Toivo vai luovutus?

Tilkkuja, tilkkuja.

Work in progress..tilkkuja, niin tuhottomasti tilkkuja. Leikkuukäsi väsyy! Kuka arvaa mitä viimeistelen?

ps. Miksi ihmeessä sitä aina keksii pahasti pakottavan inspiraatio silloin, kun ei todellakaan olisi aikaa uhrata mihinkään tämmöttiseen isoon projektiin? Milloin sitä oppii priorisoimaan tekemisiään suhteessa ajankäyttöön?

Sirpaleita ja kipsijauhetta.

Tässä on ensimmäinen kipsijauheesta tehty työni! Tai ainakin ensimmäinen ehjä ja onnistunut työ.

Ja tuikkualustahan se on, rosoinen ja pelkistetty sellainen. Vähän jännitti, että selviääkö tämä kokonaisena!

Tein kuusi erilaista alustaa ja koska ohjeet olivat hyvin puutteelliset, en osannut niitä kyseenalaistaa. "Valuta aines muottiin." Valutin ja mietin jälkikäteen, että a) ai, millaiseen muottiin ja b) paljonko kaadetaan! Epäviisaana käytin mm. lasia, muovia ja muuta epämääräistä muottina, jotka tuntuivat kooltaan kivalta..mutta kivaa ei ollut siinä vaiheessa, kun möhkäleet eivät plopahtaneet pois muoteista. Toinen irtosi ja samantien hajosi käteen. Kolmannesta irtosi pohja. Reikä jäi jeljelle. Neljännestä tuli muuten vain huono ja vinkkura. Viides tipahti lavuaariin. FAIL.

Onneksi edes yksi onnistui ja kyllä se yksinkin tehtävänsä tekee, vaikka tahdoin ison rykelmän alustoja. Yksi saa nyt riittää, kunnes jaksan ruveta valuhommiin uudestaan astetta viisaampana. Kantapään kautta oppii, eikö?

Kartalla.

Olen varmaan maailman ainut ihminen, joka olisi tyytyväinen saadessaan ulkomailta tuliaisiksi kartan. Niinkuin tämän tuliterän Lontoon pyöräilykartan. No ei se ollut tuliainen, vaan se löytyi kaverin paperinkeräyslaatikosta. Minähän sen sitten huostaanotin tietäen, että saan siitä vielä jotain kivaa aikaan..

Ei ymmärtäny kaveri kartan mahdollisuuksia, eikä myös kotona mies, kun konttasin lattialla kartan, saksien, kontaktimuovin ja kangaspalan kanssa. Mies katsoi, naurahti ja totesi "-- en taida edes kysyä mitä teet--".

Tadaa! Valmista! No ei vaiskaan, huijasin. Mutta tässä ollaan jo loppusuoralla. Kartta on kontaktoitu ja sen taakse on ommeltu sinistä puuvillaa. Reuna on käännetty ja lyhyet sivut ommeltu yhteen. Eli tässä on taistelutantereen operaatio nimeltä käännä-se-pirulainen-oikeinpäin. Oli vähän nihkeää tuo kääntäminen, palloksi oli jäädä.

Ja nyt se on valmis! Siitähän tuli kori. Kivan jämäkkä ja pysyy hyvin pystyssä! Sama muuten voisi toimia millä vain paperilla: lahjapaperilla, julisteella, tulosteilla, piirustuksilla, kollaasilla, valokuvilla? Mahdollisuudet on loputtomat, kun kontaktoinnista puhutaan. Kankaan ja muovin väliinhän voi laittaa melkeenpä mitä vaan - kunhan vain muistaa pitää koko komeuden tarpeeksi ohuena, että se pysyy ommeltavana.

Idean kartasta tehtyyn koriin sain Parolan aseman Katja Rinkisen Vintagen viemää-kirjasta. Kirjassa ohje oli vanhanaikaiseen kangaspohjaiseen karttaan. Sellaista en käsiini saanut, joten kontaktiin oli tyytyminen.

Dino.

Eläinteemalla jatketaan. Kyseessä on piinallisen venähtänyt projekti nimeltä dino kukkaruukkuna (kuten The Plaid Pigeon). Alkoi vaihe yksi: dinosauruksen metsästys. Kaupat tarjosivat vain lötköjä dinoja, jotka eivät edes pysyneet omin jaloin pystyssä, mutta onneksi kirpparilla tuli tämä pieni yksilö vastaan!

Vaihe kaksi: dinon selän puhkominen ja spraymaalaaminen. Tämä tuli tehtyä jo (krhm) viime kesänä.

Etsin pitkään pientä kaktusta, mutta kaupat oli toista mieltä myytävien kaktuksien koosta. Kerran jopa ostin tämän kivan värisen kaktuksen vain huomatakseni, että sehän ei mahdu dinoon runnomallakaan.

Pistin kaktuksen pettyneenä kahvikuppiin. Myöhemmin vaihdoin sen spraymaalattuun maitokannuun. Pian kävi ilmi ettei muutto ollut kaktukselle lainkaan mieleen, joten sehän päätti luovuttaa ja heittää veivinsä.

Ja vihdoin, nyt vaihe kolme: löysin tarpeeksi kitukasvuisen kaktuksen! Hurraa, eihän siihen mennyt kuin abauttiarallaa vuosi! Tyrkkäsin kaktuksen leikattuun lääkepurkkiin (pohjassa reikiä) ja lääkepurkin dinosaurukseen.  Pieni on kaktus, mutta silti sekään ei meinannut upota kivan näkymättömästi dinon sisuksiin. Nyt vain toivon peukut pystyssä, ettei kaktus tykännyt huonoa "ruukun" vaihtamisesta.

Dino vaelsi virnuilemaan kirjahyllylle. Kaktus on niin vaivaisen pieni, että sitä ei kyllä juuri huomaa, mutta onpahan kasvuvaraa mikäli se sille päälle innostuu. Nyt tekisi kovin mieli isompaa ja pitkäkaulaista dinosaurusruukkua. Projekti osa kaksi käynnistyköön ja uuden dinon etsiminen alkakoon!

Helppo kaapelineule.

Se on valmis! Syksyn ensimmäinen neulomisprojekti osa yksi: onnistunut! Tässä kuvassa itse neulominen on jo takanapäin, edessä vielä viimeistelyvaiheet, sillä kyseessähän ei ole kaulahuivi laisinkaan.

Neuloin harvaa ja kaposta lettiä sivuraidoilla puolitoista metriä. Isot puikot ja kaksinkertainen lanka, niin tulosta syntyi nopeammin mitä uskoinkaan. Ohuemmalla meiningillä en olisi vielä edes puolitiessä.

Neulomisen jälkeen virkkausvaihe. Tahdoin virkata reunoihin lisäleveyttä, joka toisi samalla jämäkkyyttä..

..sitten itse työn kasaaminen ja viimeistely...ja mikä se siis on, joko jännittää?

Se on bolero! Pieni kietaisuneule, joka kiertää selän takaa edestä ristiin ja takaisin selän taakse.

Tästä se oman version kehittely lähti. Ihastuin suunnattomasti tähän neulemalliin ja koska tiedän, etteivät taitoni vielä olisi mitenkään riittäneet noin monimutkaisen ja kauniin jäljen tekoon, loin oman yksinkertaisemman version. Ei se yhtä viehkeä ole, mutta olen aikaansaannoksestani silti kovin ylpeä.

Alkuperäinen ohje ostettavista Etsystä: Criss Cross Cabled Sweater Vest, PATTERN Design by Pilland.

Ja tässä Pirkko näyttää valmista tulosta. Kiinnitin etuosan ristiinmenevät osat laidoistaan toisistaan kiinni, jotta neule on peittävämpi ja käytännöllisempi. Eipä tarvitsise kokoajan nykiä ja asetella päälle.

Bolero on ihana, lämmin ja pehmoinen. Se pidentää monen vilpoisen mekon ja puseron sesonki-ikää. Vielä parempi neule olisi, jos olisin osannut tehdä näyttävämpää palmikkokuviointia. Ainakin tämän neulomisen kautta tuli halu kokeilla jotain vaativampaa, koska tuo kävi jo pidemmän päälle tylsäksi.

No niin mitäs sitten seuraavaksi opetellaan neulomaan? Monimutkaisempi palmikkoneule? Kuvioneule? Pitää kuluttaa lankaa silloin, kun puikot käy kuumina, sen jälkeen varmaan ompelukin sitten taas maittaa.

Lettiprojekti.

Rankka viikko takana, nyt rentouttava ilta edessä. Olo on kuormittunut, mutta silti hymyilyttää, koska jaksoin juuri opetella jotain uutta. Isot puikot, paksu lanka ja kyllä vain, sieltähän se letti muodostui. Täten voin vetää yhden asian tämän vuoden to-do-listalta: palmikkoneuleen opettemisen.

Opettele sinäkin, ohje esimerkiksi täällä: Pientä kivaa: Palmikko of dummies. Kiitos Petra, ohjeesi ansiosta opin jotain uutta myös tänään. Kaksi vuotta siihen meni, mutta parempi joskus kuin ei koskaan!

Nyt laitan aivot hyllylle, puikot sormille ja uuden palmikollisen idean toteutukseen (ei, se ei ole tuubihuivi..eikä pipo..eikä sukat..). Löytyi sopivasti neljä kerää tarjoushintaan, toivottavasti lanka riittää, edellinen suunnitelma meni vähän metsään, kun arvioin langan menekin totaalisen väärin..

Yritin aikaisemmin syksyllä virkata Miami-langasta laatikkomaista, muutamasta palasta yhdistettyä yläosaa..mutta ensimmäisen kerän loppumisen jälkeen totesin, että juu ei, lanka ei tule riittämään millään. Jotkut ideat ovat ovat tuomittu epäonnistumaan. Toivottavasti seuraava projektini onnistuu, wish me luck!

Ruosteessa.

On se hyvä, että markettien tekstiiliosastolta saa muutamilla euroilla XLL-kokoisia hihattomia yläosia silloin, kun aikaa ei ole lähteä metsästämään hyvää jättikokoista yksilöä kirpputorien myyntipöydistä.

Vaikka kuinka yritin mieltäni vastustaa: pakko se oli sitten toteuttaa. Kaksi sanaa: kloriittivalkaisu ja solmumenetelmät. Päädyin niputtamaan paidan kuminauhoilla ja säikähdin kun valkaisussa alkoikin irtoamaan oranssia? WTF? Totuus löi vasten kasvoja, kylläpä olin hölmö. Kuinka ajattelinkin mustavalkoisesti, että mustan kun valkaisee, alta tulee ihania harmaita ja valkoisia raitoja? FAIL!

Annoin valkaisun kuitenkin mennä loppuun, pesin ja kuivasin paidan. Ja kysyin: oliko sittenkään täysin feilattu juttu? Vaikka musta olikin alta ruosteen värinen, lopputulos voisi olla kuitenkin ihan kiva, voisiko?

Viimeistelin projektin pienellä ompelulla: kavensin toppia sivusaumoista ja lisäsin vyötäisille nurjalle puolelle kuminauharypytyksen..ja vaakakuppi olkoi kallistumaan pikkuhiljaa tykkäämisen puolelle..

Kun mustan jättitopin - eikun ruosteraitaisen kesämekon - puki päälle, olin jo lopullisesti muuttanut mieltäni. Ei haittaa, vaikkei mekosta tullutkaan mustavalkoista, mä tykkään silti, sano muut mitä sanoo!

Mekko sai kaveriksi kaulaan jotain myös uutta: eiffelin, jonka maalasin hopeanvärisestä kultaiseksi.

Tällä kuvalla ei ole varsinaista pointtia. Joskus vain iskee pakottava tarve kuvata kenkiään (nro 21).

Tuntuu jonkin verran hassulta verrata ennen- ja jälkeen-kuvia. Jep, kyllä siinä sama yksilö silti on.