keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

2 x helppo pinnasänkyreunus

Paljoa ei nykysin tässä kohta yksivuotiaan (apua, miten voi olla jo yksi? Mihin se vuosi meni?) vauhtisankarin kanssa ehdi ompelemaan (no juhla-askartelua synttäreille on pikku hiljaa ehtinyt tekemään), mutta ehdin pienen ompeluksen tekemään.

Ensin jotain mitä ompelin ennen vauvan tuloa (herranjestas, kun se tuntuu kaukaiselta kuin toiselta elämältä, vaikka vastahan se oli) ja sitten uusin ompelus, vaikkakin siihen ei mennyt edes varttia aikaa niin ompelus kuitenkin!

Pinnasänkysuoja eli pinnisreuna, ihan klassikko. Tahdoin sellaisen ehdottomasti ja valitsin siihen tummanvihreää lakanapuuvillaa. Tämä oli yllättävän helppo ommella.

Tarvitset vain puuvillaa, joka suorana tai pätkissä riittää pinnasängyn sisuksen ympäri. Jos ompelee putken osissa, kohdista saumat noihin päälletikkauksiin niin saumat uppoavat hyvin piiloon. Sisälle suosittelen hyvin ohutta vanua. Tai vaikka vanhaa ohutta vilttiä. Kunhan on sellaista, mikä on hengittävää. Pinnisreuna ei osaa olla paksu, jotta se on vauvalle turvallinen (tukehtumisvaara).

Nauhat kannattaa mittailla oikeisiin kohtiin, jotta saa niin sanotusti loksahtamaan kivasti paikoilleen eikä ole pinna just siinä kohdin mihin pitäisi nauha solmia. Nauhoja tarvitsee paljon! Sekä ylä- että alareunaan. Liian pitkiä niistä ei kannata tehdä, jotta ovat turvallisia (jos vauva näpertää auki niin liian pitkissäkin nauhoissa on tukehtumisvaara).

Ensin pinnisreunan voi siis omella putkeksi. Vie pehmuste sisään ja tikkaa päältä esim. 20-30 cm välein ja sitten lopuksi lisää nauhat - toki nauhat voi laittaa jo putkeksi ommeltaessa reunasaumaan.

Tämä pinnisreuna oli aluksi siinäkin mielessä hyvä, että kun ei tarvinnut vielä olla koko sänky käytössä, pidin mun palikan muotoista eli jalatonta yöpöytälipastoa pinniksen toisessa päässä ja rajasin pinnisreunalla vauvan nukkumaosuuden.

Sitten tietenkin poika kasvoi, yöpöytävirityksestä piti luopua ja kun olin siihen sopeutunut niin poikahan lähti pystyyn ja sitten piti sänkykin madaltaa - ja samalla luovuttiin pinnisreunasta. Sanotaan, että silloin on hyvä ottaa pois, jotta ei vauva käytä pinnisreunaa kiipeilykampena ja yritä sen avulla nousta pinniksen reunan yli. En ota riskejä, joten pinnisreuna lähti.

Ja ei mennyt kauaa, kun tässä tuli pinnisreunaa ikävä.

Tilalle tuli tällainen ohut ja lyhyt reuna - voiko arvata miksi?

Se on tuttireunus! Haa, minkä keksin. Kyllästyin heräämään siihen, että tutti putosi pinnojen välistä ja kopsahti lattialle. Sitten sitä hämärässä silmät sikkurassa etsimään, että miltä laidalta putos ja minne. Tein tämän reunan pääpuoleen, jotta tutti pysyy pinnasängyssä!

Tässä on pointtina se, että se on todella ohut (kaksinkertainen ohut lakanakangas - ja kierrätettynä tietenkin), jotta reunus menee kasaan, jos vauva yrittää sen avulla päästä korkeammalle. Kiinnitys on vain päistä, muuten pujotellen pinnojen läpi.

Ja kertaakaan ei ole enää tippunut lattialle tuon reunan laittamisen jälkeen.

Ja kun nyt pinnasängyn reunalla roikutaan niin laitetaan vielä loppuun ekstravinkki: pinnistaskut!

Isot kangastaskut pinniksen ulkopuolella ovat olleet koko ajan käytössä. Ihan superhyvät! Alkuun pidin siellä aina mm. harsoja, sitten tuttia, nyttemmin nostan siihen pinniksestä lelut ennen nukkumaan menoa. Saa nähdä milloin puuhakas poika huomaa, että yöllähän voi nousta ja poimia taskusta lelun.. 

torstai 9. huhtikuuta 2026

5 x pikavinkki turvalliseen vauvakotiin

Vauvan turvallisuus, se on hurjan tärkeää ihan kaikista näkökulmista. Ja kun koti on turvallinen paikka kasvaa, se on kaiken a ja o. Joten tässä tulee viisi pikapikapikapikapikavinkkiä - ovat niin pikaisia, että eipä juuri käsitöiksi voi sanoa, mutta jos ei sitä niin kierrätystä, joten tässä ne nyt kuitenkin tulevat:

Pikavinkki turvalliseen vauvakotiin 1/5: Hoitotason turvavyö

Pyykkikone on ollut ainut paikka, johon hoitotason on voinut laittaa, joka tarkoitti sitä, että heti kun vauva oppi kierähtämään selältä mahalleen, oli hoitotaso todella turvaton. Kun ensimmäisen kerran käännähti tasolla ja oli suoraan tippua tasolta kaakelille, oli etsittävä ongelmaan ratkaisu.

Ja se ratkaisu oli vyö! Vyöllisiä hoitotasoja on markkinoillakin, joten lisäsin vyön itse tasoon.

Tein sen näin: otin tarpeeksi pitkää turvanauhaa ja laitoin siihen jämäkän lukon. Teippasin turvanauhan kovaan hoitotason levyiseen vaneriin ja laitoin vanerin hoitotason alle. Vanerin alla on vielä liukuestematto pitämässä vanerin paikallaan. Kun vyö on oikeilla kireydellä (ei liian tiukalla eikä liian löysällä), vauva ei pääse kierähtämään tasolla. Ja kun vauva makaa vyön ja vanerin päällä, tosiaan kirkas pakkausteippi on riittänyt pitämään vyön paikallaan.

Oli superhelppo ratkaisu ja tämä on edelleen käytössä - sen mitä nyt muuten pikkumies enää suostuu hoitotasolla välillä olemaan. Alkaa olla niin iso poika, että haluaisi lähinnä istua vain hoitotasolla ja siihen kyllä jo tarvitsisi ihan muunlaiset turvavyöt..

Pikavinkki turvalliseen vauvakotiin 2/5: Smoothiekorkkisuoja

Kun pikkumies lähti liikkeelle, pistorasiat olivat ensimmäisiä lattiarajan kiinnostuksen kohteita. Mammaryhmässä moni sanoo käyttävänsä smoothiekorkkeja pistorasiansuojana. Kokeilin myös! Meillä ei vain tämä vinkki kyllä kauaa toiminut, on niin näppäräsorminen poika, että hän sai vedettyä korkin pois. Väripilkku vain veti enemmän huomiota! Jouduttiin ostamaan ihan kaupan (tosin löysin kirpparilta!) pistorasiansuojat, mutta tämä vinkki tässä, jos jollekin muulle on hyödyksi. Liekö myös korkeissa tai pistorasioissa eroja, jotkut kenties tiukempia pysymään paikoillaan?

Pikavinkki turvalliseen vauvakotiin 3/5: Lukko kaappiin

Ja kun ryömiminen eteni konttaamisesta pystyasentoon, ei mikään ollut enää kotona turvassa. Piti saada esimerkiksi kylppärissä pesuaineet lukkojen taakse ja lukolla tarkoitan noin kahdenkymmenen sekunnin viritelmää: kolme hakasta toisiinsa ja tadaa, kaappi pysyy sen verran kiinni ettei ovien välistä pääse ottamaan pesuaineita ulos. Hakanen on myös tarpeeksi helppo avata ja sulkea. Plus ei pahan näköinen, eikä myöskään jätä kaappiin mitään jälkiä.

Pikavinkki turvalliseen vauvakotiin 4/5: Vetolaatikot kiinni

Klassikkovinkki! Jos on vetimet sopivan kokoiset, yhdellä isolla kenkälusikalla saa kaikki vetolaatikot kerralla säppiin. Ei tarvitse siis aina ostaa turvatarvikkeita ja virittää jokaiseen laatikkoon kiinnitysmekanismia - yksi kenkälusikka voi riittää.

Pikavinkki turvalliseen vauvakotiin 5/5: Vetolaatikot kiinni

Toinen toimiva vinkki sulkea vetolaatikot vauvalta on pujottaa ihan tavallinen vyö (jossa tuollainen lukko, jonka saa kiristettyä mihin kohtaan vain) vetimien ympäri. Tämä tosin on vähän hitaampi avata, joten ei kannata laittaa sellaisiin laatikoihin, joita tarvitsee avata vähän väliä. Tämä vyö viritelmä ei täysin estä laatikoiden vetämistä, mutta kun ne ovat linkitettynä toisiinsa, tulee koko paketista sen verran raskas, että vauva tuskin jaksaa vetää auki. Ja yleensä siinä ehtii jo itsekin sitten väliin turvaamaan, ettei pienet sormet jää vetolaatikoiden väliin litistyksiin.