Pampulat.

Nyt tulee minipostaus kategoriasta tein-saman-vuosia-myöhemmin-kuin-muut. Jep, "kaikille jo niin tutut" kuminauhapampulat. Tämä on jo blogeissa niin nähty juttu, etten enää edes tiedä keneen tai mihin linkittäisin. Ken voi muistaa kuka keksi alkuperäisen idean? Ainakin miljoonia versioita löytyy, kun googlaa elastic hair ties. Ja tässä ovat minun versioni, viidessä erissä värissä. Kokeilin eri paksuuksia ja leveyksiä.

Oli kyllä vihdoin ihan hyvä veto kokeilla omien hiuspimpulapampuloiden tekoa, kun meinasi ihan iskeä akuutti pampulakriisi. Nyt vain mietin, että miksihän sitä joskus venyttää vuosiksi simppelin ja niin hyvän idean kokeilua, vaikka itse tekemiseen ei mene edes minuuttia?? Ps. ei ole kyllä turhaa näitä ylistetty, ovat tosi hyviä, kun saa just niin ison tai pienen pampulan mitä tahtoo. Ja just niin sopivan, ettei se vedä rannetta uralle. Lisäksi näyttävät luirua pampulaa kivemmilta niin hiuksissa kuin ranteessakin!

Käsityötarvikkeiden minimalisointi.

Otin arkipyhän hyödyksi ja palauttelin taas pienen tauon jälkeen mieleen operaatiotani suunnata kohti minimalismia. Katso aiemmat postaukset projektistani täältä.

Kaikki käsitöitä harrastavat ymmärtävät, että touhuun tarvitaan jos minkälaista nippelinappelia ja ajan myötä niitä tuppaa kertymään. Ja tietenkin jokaista tarvitsee "joskus", joten niistä on vaikea luopua. Ja tottakai ne vain vievät tilaa ja niitä on vaikea hallita ja sitten ne vain kasautuvat. Vaikka kuinka päättää, että nyt pysytään siivotussa järjestyksessä ja mitään uutta ei hankita niin aina ne vain kasautuu. Kummallinen ilmiö, eikö?

Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että tein päätöksen ottaa kunkin pursuvan tykötarpeistolaatikon esille, kipata ne nurin ja käydä läpi: talteen vai hylkyyn? Tarvinko oikeasti? Kauanko olen tätä säilyttänyt? Aionko vielä käyttää jonnekin? Tiedänkö edes tahdonko tätä minnekään? Vaikeita kysymyksiä, mutta sitä se karsiminen on. Vähän kirpasee, mutta kukin kokonaisuus on nyt saatava kokoa pienempään laatikkoon. Ja silloin joukko saa vähentyä. Reilusti.

Yksi paha kokonaisuus minulla ovat helmet. Niistä, kun ei koskaan tiedä mitä tarvisisi. Kasa on välillä se elävin, sinne puretaan, sieltä otetaan, taas puretaan ja otetaan. Vaikka helmistä sain vähiten otettua mitään pois, sainpas edes lajiteltua ne läpinäkyviin pusseihin koon, värin ja materiaalin mukaan. Mikä työ, mutta kannatti. Menee taas laatikon kansi kiinni...kunnes seuraavan kerran etsin niitä helmiä, mitkä ovat luonnollisesti laatikon alimmaisena ja kaivelumatkalla parit pussit tietenkin avautuvat ja siinä onkin taas helmisopan alku valmis.

"Oikeiden" koru-osien suhteen totesin, että kyllä ovat läpinäkyvät pääsiäismunahylsyt edelleen kaikista kätsyimpiä säilyttäjiä. Helppoja, nopeita ja pusseja paremmin kiinni pysyviä. Näistäkin tuli karsittua ylimääräisiä sen verran pois, että voisi kaiken muun tämän käsityöpoiston ohella pitää vaikka ihan oman kirpputorin! Kyllä tuli pyhä hyödyksi!

Seuraavaksi siivouskohteeksi pitäisi ottaa kankaat. Voih, siitä vasta urakka tuleekin. Mitenhän sitä saisi kankaat ruotuun? Mikä toimii kelläkin? Lajitteletteko miten ja mihin? Nyt toimivia vinkkejä kehiin!

Ja sitten minä huusin: "It's a wrap!"

Mikä päivä! Hektinen, mieletön, hullu, jännittävä päivä! Se oli päivä, jona saimme valta-osan kirjan tuotteista kuvattua. Tehtiin mahdottomasta mahdotonta. Tehtiin alle päivässä se mihin normaalisti menee (ammattikuvaajaa lainaten) "ainakin viikko". Oli niin hektistä, että en edes muistanut toteuttaa ajatustani päivän dokumentoinnista. Viimeisillä otoksilla ehdin tallettaa edes vähän behind-the-scenes-kuvia kännykkään niin sai jotain pilkettä näytille.

Eilinen oli täynnä luovuuden sekamelskaa, lentäviä hengareita, vaatekasoja, suklaakakkua, soulia, tuulta ja pilviä, seinältä putoavia taulukoukkuja, mitä hassuimpia valotusviritelmiä, tilannekomiikkaa ja jännittäviä nyt-syntyy-jotain-mahtavaa-kutinoita mahanpohjassa. On niin kiitollinen olo, valokuvaaja oli mahtava ja kaunis malli-ystäväni oli ihana, niin mukautuva ja hetkeen heittäytyvä! Ei sanakaan valitusta, vaikka päivä oli pitkä ja sää ajoittain oli todella kylmä. Minä, malli ja valokuvaaja, oltiin hyvä tiimi! Hyvä me!

Ja olihan meillä myös ihana assistentti kuvauksissa. Cora kulki mukana koko kuvausten ajan! Olen ylpeä pikkukaverista, viihtyi se myös vähän kameran edessäkin. Kuvauksien päättyessä Cora simahti ihan yllättäen jalkojeni juureen - mikä oli tosi hassua, kun harvoin se malttaa nukkua vieraiden ihmisten läsnäollessa! Oli se poreeraaminen rankkaa myös koiralle. Itselläkin vielä humisee päässä, mitäsnytsitten? Joko se loppu? Eikö voitaisi kuvata vielä vähän lisää? Eihän tässä meinaa millään rauhoitua ja palautua normaaliuteen. Arki tuntuu niin kovin mitättömältä eiliseen mahtavuuteen verrattuna.

Eikun niin, onhan tässä vielä edessä itse kirjan kirjoittaminen. Ku ohan niisä kirjoisa ylleensä vissii sitte jottai tekstiiki. Voi sua äitiekieli, tekis kylä vähä mieli kirijottaa koko kirija iha murtteela. Loppurutistuksesta toiseen rutistukseen, työnsarkaa kyllä vielä riittää ennen kuin saa kirjan uunista ulos!

Make it work.

Olen hengissä! Ehkä? Pää on ainakin ihan mykkyrällä. On pian h-hetket käsillä. Apua. Uskaltaako edes ajatella? Kirja. Kuvaukset. Lopullisuus. On kohta oikeasti aika, jolloin ei voi enää tehdä muutoksia kirjan sisällön suhteen. Ensin pää oli ihan tyhjä ja tuntui, ettei keksi mitään sisältöä. Sitten, kun vauhtiin pääsi, ei osaa enää päättää mitä kirjaan sitten laittaisi, kun tekisi mieli tota ja tätä ja vielä sitäkin tehdä. Tähän mennessä oma sisältöni on muuttunut niin miljoona kertaa. Sitä kun eesjahkaa ja pohtii, onkohan tämä tarpeeksi hyvä? Olenko edes minä tarpeeksi hyvä? 

Eilen pidettiin mallin kanssa sovitus pukeutumispuolelta. Leikin yhtäaikaa vaatesuunnittelijaa, stailistia ja kovaa ammattilaista (ahahhahaaa, ketä yritän huijata?) ja hyviä kokonaisuuksia saatiin aikaan ja sain samalla vähän uutta puhtia loppurutistukseen. Vielä on paljon ommeltavaa, viimeisteltävää ja voih, silitettävää (yäk, onko pakko?). Puhumattakaan muista kirjan tuotteista..to-do-lista on liian pitkä, aikaa liian vähän.

Olen yrittänyt kuvitella olkapään taakse Tim Gunnin sanomaan: Make it work. Kirjoitin ihan tuon ompelukoneen yläpuolelle tsemppaamaan. Sitä on tavattu joka kerta, kun ompelukone taistelee vastaan ja ratkojan kanssa on tullut takapakkia. Kun liimat petti, kun kangas repes, kun hukkasin vaatteen viikoiksi, kun ei löytynyt millään tiettyä materiaalia...Ja ai niin, etenkin silloin, kun pikaliima kirjaimellisesti räjähti käsiin (!!paniikki!!).

Nyt kauniin lauantai-illan kunniaksi, väistyn vielä hetkeksi takaviistoon. Ompelukone kutsuu.

Bändikengät.

Toinen kenkäpostaus putkeen! Tässä ovat tämän kesän ensimmäiset tilaustyönä kustomoidut tennarit.

Tennarit menivät lahjaksi tilaajan miehelle. Aiheena lempibändin fanikengät. Eikö olekin aika hyvä lahja? Ainakin tekijä ja tilaaja ovat tyytyväisiä - nyt vain toivotaan, että myös kenkien tuleva omistaja tykkää lopputuloksesta!