sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Kuivatut kukat osa 1/2

Syyskuu ja kesäkukkien aika on ohitse. Mutta vielä ehtii viimeiset ulkokukkaset säilöä talteen. Perinteinen kukkien kuivaaminen (no okei oikeasti tässä pitäisi puhua lie kukkien prässäämisestä, mutta koska olen niin amatööri niin puhun kuivaamisesta - kyllähän ne siinä prässissäkin kuivuvat?) on kivaa puuhaa. Aikansa se ottaa, mutta lopputulos on palkitsevaa.

Tämä on kukkien kuivaamisesta (prässäämisestä) köyhän miehen postaus. Ykkösosassa näytän miten siinä onnistuu ihan ilman mitään erikoisvälineitä (joo varmasti monelle ihan tuttua kauraa, mutta lähetään nyt liikkeelle perusteita) ja jatko-osassa huomenna näytän kaksi kivaa ideaa mihin käyttää kuivattuja, prässättyjä kukkia.

Luonnonkukkia on ihana kuivattaa, olivat ne sitten ojanpientareelta tai itse kasvatettuja ruukussa tai pihamaalla. Tärkeintä on, että kunhan ei poimi kukkia kosteina. Eli älä poimi aamusta tai sateen jälkeen. Kotona on hyvä myös tsekata, ettei kukissa ole pieniä öttiäisiä. 

Myös leikkokukkia on kiva säilöä kuivaamalla. Varsinkin merkityksellisistä, lahjaksi tai yllätykseksi saaduista kukkakimpuista voi saada kuivaamalla ihania muistoja.

Kun kukat alkavat nuupahtaa, leikkaa itse kukka irti ja eikun prässiin. Sellainen kukka, jossa on irtoavia terälehtiä, kannattaa leikata hyvissä ajoin niin terälehdet pysyvät mukana myös kuivattuna.

Monenlaisia kukkia voi siis kuivattaa. Ohutvartiset kukat menevät prässiin melkein miten vain, mutta paksummat kukat voivat olla haasteellisia. Esimerkiksi ruusua ei oikein voi nuppuna litistää, mutta kaikki ns. kuvan mukaiset aukeavat kukat voi kokeilla prässätä, vaikka paksuuttakin on. 

Leikkaa vain kunnolla varsi pois, mitä lähempää kukkaa, sitä parempi. Ja muista ennen prässiä sormin litistää ja asetella terälehdet auki etteivät mene kuivatessa limittäin kasaan.

Kokoa kukat mille vain paperille. Kukan paksuudesta (eli mitä paksumpi, sitä enemmän siitä todennäköisesti tulee kosteutta) riippuen laita kukan alle ja päälle paperia 2-6 kerrosta.

Ja paperilla tarkoitan mitä vain tavallista kopiopaperia - mutta ethän käytä pakasta vedettyä, tähän käy mikä vain paperi. Vaikka mainokset tai avatut kirjekuoret. Jos paperin pinnalla sattuu olemaan kovin leviävää mustetta, laita ne ns. imukerroksiksi ja kukkaa lähinnä olevat paperit ilman musteita.

Kokoa paperia-kukat-paperia -prässikerroksia niin paljon päällekkäin kuin tarvitsee. Itsellä oli useita kerroksia, jossain vaiheessa jo peukalon paksuudella. Aseta alle ja päälle jokin vähintään papereiden kokeinen tasainen levy - itse käytin lähes A4 kokoisia isoja kaakeleita, mutta levy voi olla myös kirja. Aseta johonkin syrjään hyllyn päälle tai vaikka kaappiin ja vielä levyn päälle tasaisen painon eli vaikka paksuja kirjoja.

Sitten unohda kukat pitkäksi hetkeksi.

Kun kukat ovat kuivuneet (itse annoin olla rauhassa useita viikkoja), voit varovasti purkaa kirja- tai muut painot päältä. Avaa paperikerrokset, poista kosteutta imeneet paperit ja kerää hyvin säilyneet kukat talteen.

Jotkut kestävät hyvinkin siirtelyä ja voit säilyttää kukkia tai paksumpia lehtiä vaikka kirjekuoressa tai jossain säilytyslaatikossa sellaisenaan. Herkemmät kukat tarvitsevat paperia tuekseen. Voit myös säilytykseen pinota paperiarkille kukkia, paperia päälle jne kerroksittain. Aseta kerrokset laatikkoon tai sopivaan koteloon ja liikuttele varovasti.


Huomenna jatko-osa! Tulee kaksi tosi kivaa helppoa ideaa hyödyntää kuivattuja (prässättyjä) kukkia. Oli ne sitten luonnonkukkia, kimpuista säilöttyjä tai vaikka lehtiä huonekasveista - kyllä, minä olen niitäkin prässännyt ja niistä tuli upeita - huomenna näette!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.