Sivutaso kierrättäen.

Viikko starttasi uudella sivupöydällä. Tai tasolla, miksi tuota nyt sitten sanoisi. Jonkinlainen reipas huonekalu se yrittää olla.

Myin makuuhuoneesta paikalla olleen tuolin, joten tarvitsin uuden paikan, johon kasata sängystä tyynyt. (Koska tyynyjä ja päiväpeittoahan ei pöljän neuroosini mukaan voi missään nimessä laittaa lattialle, vaan niillä pitää olla oma paikka.)

Tein tason tästä hökötyksestä, joka tuli pari kesää sitten kaupan päällisenä yhden toisen huonekalun mukana. Ei kyllä olisi haluttu, mutta lähes väkisin tyrkkättiin kyytiin. Tuossa oli ihan hyvät kangaslaatikot ja ne ovatkin olleet käytössä, mutta itse hökötys jäi käsiin. Irrotin ja pesin päällisen ja purin metalliosat ajatellen et kyllä niistä joskus jotain hyötyä on.

Ja nyt hoksasin, että nythän saan hökötyksen käyttöön! Kasattu runko lappeelleen ja päälle kaksi paksua pahvia sisustuskontaktilla päällystettynä. (Lue lisää sisustuskontaktista tästä postauksesta.) Ei se isoa lastia jaksa kannatella, mut on just hyvä tommoselle tyynyrytökselle. (Ks. itsetehtyistä tyynyistä lisää tästä postauksesta).

On muuten tuo korikin itse virkattu. Trikoopaidat ovat paksuksi kuteeksi leikattuina ja yläreunassa on muovisen astien paksu reuna pitämässä koria muodossaan.

Ja vielä lopuksi kuvat ennen ja jälkeen. On siinä melko hyvä muodonmuutos. Kontaktia lukuunottamatta, kulut nolla euroa. Passaa hyvin väliaikaiselle tasolle. Pitää jossain vaiheessa hankkia paikalle joku oikea säilytyspenkki, -arkku tai muu matala sivutaso. Mutta toistaiseksi mennään tällä vaihtoehtoisella kierrätysvirityksellä.

Uudet magneetit.

Pienikokoiset ja nopeat askartelut jatkuvat. Tällä kertaa magneettien muodossa. Nämä Mauri Kunnas -magneetit liimailin vanhasta vihosta blogin alkupuoliskolla. Vuosikaudet ovat olleet käytössä ja olen tykännyt niistä kovasti.

Mutta aikansa kutakin. Revin kuvat irti niiltä osin mitä lähtivät. Otin vaihtoon samalla myös pyöreät magneetit.

Leikkelin uudet kuvat jostain lehdestä ottamastani taustakuvasta. Liimalakkaa alle ja päälle ja valmista tuli.

Sopivat hyvin yhteen keltaisten pallomagneettien kanssa (fimosta, ks. tutoriaali). Tulipahan kerrankin siivottua kaikki turhat lippuset ja lappuset ovesta pois. Ei mene kauaa, että taas kaikki magneetit ovat käytössä ja oven kaaos on valmis.

Stop hiuksille.

Sakset, pihdit, pikaliimaa, pätkä (15-20cm) kuminauhaa, yksi nyöristopperi ja kaksi pienikokoista kalottia tai jonkinmoista nauhanpäätettä.. Mitähän näistä kovin vähäisistä tarvikkeista olisi tarkoitus saada tehtyä ja vielä alle kahdessa minuutissa?

Vaihe yksi: paina nyöristopperista namikka alas ja työnnä kuminauhan päät reistä läpi. Helpottaa kovasti, jos on valinnut pienen kaksireikäisen stopperin ja pyöreän kangaspäällysteisen kuminauhan, joka on melko napakka joustavuudeltaan (toisin sanoen ei veny loputtomiin). Littanakin kummari varmaan kävisi, mutta pyöreä voi olla parempi.

Vaihe kaksi: pistä pari tippaa pikaliimaa kuminauhojen päihin ja litistä ympärille minikokoiset kalotit tai muut nauhanpäät. Varmista, ettei jää rösöreunoja. Nämä voi myös korvata liimaamalla päihin helmet. Tai vaihtoehtoisesti päihin voi tehdä ihan vaan perussolmut, ihan oman maun mukaan.

Ja siinäpä se sitten oiskin valmiina. Ja mikä se on? Keksiskö kukaan käyttötarkoitusta?

Kyllä, se on hiuslenkki! Vähän erilainen sellainen. Törmäsin teollisesti tehtyihin Pulleez Sliding Hair Ties -pompuloihin ja ajattelin, että voisihan sitä kokeilla tehdä tee-se-itse-version vastaavasta hiuslenkistä.

Pidän paljon arjessa hiuksia ihan vaan ponnarilla tai letillä, joten tämä hiuslenkki tuo kivaa vaihtelua ihan tavalliseen tylsänharmaaseen hiuspompulaan. Ja on muuten myös helppo ja nopea käyttää!

Vetskarin vetimistä korvikset.

Jos vetoketju menee rikki, voi sen hampaistot käyttää koruiksi (esimerkiksi katso vetoketjuista tekemäni ruusu-nappikorvikset ja sormus / isommat juhlakorvikset). Usein rumahkot vetimet päineen jää käsiin. Mutta nyt, kun ratkoin parit vetskarit materiaaleiksi, hoksasin pihdeillä avata vetimen pään irti. Kas kuinka hienot, kuin korut itsessään!

Otin kolmesta vetimestä kaksi vähiten naarmuuntunutta syrjään ja arvioin mikäs olisi mieleisin vaihtoehto: korviskoukku suoraan vetimen päähän, lyhyt ketju väliin vai ihan kunnolla pitkän ketjun kanssa?

Päädyin n.5cm pituisiin ketjuihin (katkenneesta kaulaketjusta pätkästyjä). Sitten vain ketjut kiinni ja koukut ylös.

Tuli aika makeet! Vai voisko heti arvata, että korvikset ovat lähtöisin vetoketjuista?

Alan jatkossa kyllä katselemaan tarkemmin vetskareita. Etenkin laukuissa on aika kivoja vetimiä, jotka ois aika helppo vaihtaa ja napata talteen parempaan käyttöön.. Näen jo ison kaulakorun, jossa olisi rykelmänä hienoja vetimiä..

Valitsen sinut Pikachu.

Pokémonit tuli taas ja kovaa. Muistan ne vahvasti omasta lapsuudesta. Telkkarista katsottiin ja pehmoja heiteltiin ja nimiä opeteltiin ulkoa. Pikachu oli tietty suosikkini alusta asti. Ja nostalgisin hihittelyin, myös sellaisen tänään askartelin.

Leikkasin huopapaloja (kuvasta puuttuvat korvien, silmien ja poskipäiden palat) ja ompelin ne koneella yhteen.

Ja sanottakoon nyt, että kyseessähän on yllärilelu leikkisälle kissalle, jonka omistaja pelaa Pokémon Go-hittipeliä. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä leikkivää kissaa, joten pitäähän kissalla olla oma Pikachu!

Kissa siis selittää miksi Pikachu roikkuu kangasnauhan päässä. Ja sen miksi täytin sen rahisevalla leivinpaperimaisella pakkausmateriaalina olleella paperilla. Pitäähän siitä edes vähän rapisevaa ääntä lähteä.

Ei ole kyllä mitään kokemusta miten huopa kestää kissan leikkimistä, mutta kestää sen minkä kestää.

Loppuun paripose Pikachu-pehmon kanssa. Muistan, kun lähdin karkkirahoineni kovassa pakkasessa kävellen markettiin, koska oli ihan pakkopakko saada Pokémon-pehmolelu. Voi sitä onnea, kun hyllyllä oli Pikachu jäljellä! Aika hyvin on säilyinyt lapsuudesta. Kun sain Coran, Pikachu pääsi viltiltä heti koiranleluksi. Pikachu on ollut hyvä taistelukaveri kaikki nämä vuodet!