Virkatut alustat.

Satuin eilen asioimaan Kärkkäisellä ja huomasin siellä tarjouksen, johon oli tartuttava. Kovasti yritin vastustaa ja kävin pitkää ostan-en osta-ostan-en varmasti osta-ostan sittenkin! -väittelyä itseni kanssa. Päädyin ostamaan  - koska oikeasti, 5 kerää alle kympillä ei ole kovinkaan paljoa!

Sitten valitsin viiden kerän väripalettia ihan kohtuuttoman kauan. Niin kauan, että hävetti se lankojen edessä norkoilu. Oli vaikea päättää, koska värejä ja kuoseja oli niiiin paljon. Ja eikä oikeastaan ollut ideoita mitä varten kuteita ostaisin, joten piti todella pohtia ettei tulisi ihan hutivalintoja.

Mutta siinä keriä ees taas koriin laittaessa ja pois nostaessa sain yhden idean kuteille. Ja toteutin sen heti kotona.

Uudet istuinalustat keittiön tuoleille! Edelliset olivat jo ällöttävät - ne ompelin teddykankaasta, taustakankaasta ja liukuestematosta. Teddykankaiset istuinalustat (ks. postaus) olivat ihanat, mutta nyt jo kovin liiskaantuneet ja valkoisesta harmaaksi muuttuneet. Oli siis aika laittaa ne vaihtoon.

Mukava kokeilla nyt virkattuja perssauksenpehmittäjiä. Ovat kivan jämäkät, mutta eivät silti mitenkään epämukavat istua. Näihin en ainakaan vielä lisää liukuestemattopintaa. Voihan sitä myöhemmin tarvittaessa lisätä liukuesteläpyskät.
Päädyin ihan pyöreään läpyskään. Viimeisen kierroksen tein rapuvirkkauksella(*), jotta se vähän toivi viimeisteltyä fiilistä ja myös jämäkkyyttä reunoihin. Ettei reuna rullaantuisi tuolilla pahasti.

*Rapuvirkkaus eli kiinteitä silmukoita tehdään vasemmalta oikealle. Hyvä tapa viimeistellä vaikkapa korit.

Yhdestä kerästä tuli sopivasti kaksi alustaa. Onneksi näin kahden hengen taloudessa on vain kaksi tuolia, enempää en olisi yhdeltä istumalta jaksanut virkata. Vaikka paksulla kuteella ja paksulla koukulla työ eteni nopeaa, onhan tuo pelkän pyörylän virkkaaminen vähän tylsähköä.

Oli muuten ihan eka kerta, kun ostettu ja keritty kude  ei avaudu ja sotkeennu loppua kohden. Pysyispä muutkin kerät yhtä hyvin tiukkana pakettina!

Yksi kerä jämää lukuun ottamatta käytetty, neljä jäljellä! Mitäs sitten näistä keksisi?

Kolme pientä kierrätystä kotiin.

Kolme uutta pienen pientä juttua kotiin! Tekniikkoina virkkaus, teippaus ja pujottelu. Kolme  ideaa, kolme erilaista materiaalia - ja kolme erilaista kierrätystä.

Katsotaas - kuka arvaa mitä tuosta pienestä kudekerästä tuli?

Tekniikkana virkkaus

Ja materiaalina vanha tpaidan retale. Leikkasin suikaleiksi ja kerin kerälle. Aika pieni kerä tuli, kun oli pieni ja osin jo valmiiksi leikattu tpaitakin. Ja printti verotti osan pinta-alasta.

Mutta kerä riitti täydellisesti pyöreän lasimaljakon ympärille!

Pieni maljakon suojus (siinä on muuten sisällä ihania käppyröitä eli ilmakasveja, lue niistä lisää tästä postauksesta) toi pehmeyttä ja lämpöä kylmään lasiin ja antaa myös kivan piristävää väriä tasolle.

Virkkasin suojuksen seisten ohi mennen ikkunasta maisemia katsellen - tuumasin, että isolla langalla, isolla koukulla ja vain tylsää maisemaa vilkuillen (ja jotain niin superhelppoa tehden), oli aika rentouttavaa. Pitäisi katsoa kässäilessä enemmän ikkunasta ulos ohikulkevia ihmisiä, ei vain telkkaria, joka pysäyttää itse tekemisen ja jumittaa paikalleen pitkäksi aikaa.

Toisena tekniikkana teippaus

Ja materiaalina korkkiteippi. Se on mukavaa ja pehmeää - pinta kuin korkilla, mutta ohutta ja taustalla on liimapinta. Taitteita tuo ei kestä (taite murenee eikä pysy skarpin siistinä), mutta muuten on melko monenlaiseen koristeluun.

Ja kierrätysmateriaalina muovinen laatikko. Tuo taisi olla alkujaan vähän hienompi konvenhtilaatikko. Kansi meni rikki jo ajat sitten, pohja on vielä jäljellä. Mutta nyt siitä räsähti kulma, jos toinenkin rikki.

En malttanut antaa periksi laatikon kanssa, vaan annoin sille vielä lisäaikaa korkkiteipillä. Leikkasin suikaleita ja teippasin sivut suikaleilla. Säröt meni piiloon ja laatikko tarjottimaisen fiiliksen. Korkkiteippi näyttää kyllä tosi kivalta.

Jos kiinnostuit korkkiteipistä, voit lukea siitä tästä postauksesta, jossa vertailen sen eroa korkkikankaaseen.

Tekniikkana pujottelu

Ja materiaalina vanhat puuhelmet, pätkä kertaalleen käytettyä rautalankaa ja keinonahkan jämäpala. Inspiraationa mennävuosien yksi DIY-hitti, pyöreä ripustin puuhelmistä. Pistin helmet (nekin kertaalleen käytettyjä, osassa oli pieniä liimatuhrujakin) keittiöön. Siinä on myös ikisuosikkini, printattu kuva bostonista. Sillä on monokkeli!

(Hah, nyt muuten muistin sen: tuo nahkapala on muuten alkujaan kirppikseltä ostetusta LOMPAKOSTA.).

Ripustin on hyvä paikka pistää vielä käyttökelpoiset kangasliinat pois tasolta. Tykkään käyttää kankaisia liinoja (kuvassa tehdyt on painettu itse) aina silloin, kun haluan esimerkiksi viikonloppuna kattaa pöydän (toivottavasti en maalaa liian hienoa kuvaa, oikeastihan valta-osa arjen sapuskoista syödään sohvalla röhnöttäen, haha). Harvoin liinat menee kerrasta pesukuntoon, joten ripustin pitää ne nyt tallessa aina seuraavaan kertaan. Ja jos ei ole liinoja käytössä, ripustimenkin voi tuosta nostaa sivuun.

Siinäpä oli kolme pientä ideaa kotiin!

Avainnauha miehelle.

Avomies valitteli huonosta työpaikan avainnauhasta (ts. nauha henkilökortille/kulkulätkälle, kuvassa luonnollisesti piilossa). Se oli vanha ja likainen ja jotain uutta olisi tehnyt mieli. Ei hätää sanoin, minä teen tuossa tuokiossa uuden avainnauhan!

Ja tottakai tein sen myös kierrättäen.

Päädyin ottamaan materiaaliksi jostain kylkiäisenä tulleen avainnauhan. Se oli alkujaankin epämukavan leveä ja klipsitkin turhan järeät. Mainosnauhan toinen puoli oli kuitenkin kokomusta, joten olen säästellyt tuota uusiokäyttöön. Ja nyt löysin sille käyttötarkoituksensa!

Ensin leikkasin klipsit pois - eli nauhasta tuli kaksi pätkää. Sitten taitoin nauhan pituussuunnassa kahtia ja ompelin laidat yhteen - tadaa, leveästä mainosnauhasta tuli kapeampi kokomusta nauha! Helppoa kuin sohvalla sunnuntairöhnöttäminen.

Lopuksi liitin nauhaan uudet, kapeammat klipsit. Eteen alas laitoin keinonahkapalasen nauhan ja hakasen väliin. Ihan vahvikkeeksi ja pieneksi yksityiskohdaksi tyylikkyyttä tuomaan. Niskaan tuleva turvaklipsi olisi saanut olla vieläkin kapeampi ja ajattelin, että seilaakohan nauhat pahasti liian leveässä, mutta onneksi ero ei ole iso. Ei ainakaan tuntunut mitenkään pahalta niskassa.

Miehellä on tänään sopivasti synttärit ja lahjoja kun ei saanut ostaa tai tehdä (tylsää!) niin oli silti oli kiva tehdä hänelle jotain ihan pientä uutta. Jotain käytännöllistä ja arkeen sopivaa mitä hän oli halunnutkin.

Leppoisaa sunnuntaita! Täällä jatkuu synttärikakun eli bostonpullakakun syöminen ja aivastelu. Kyllä jatkuva syysnuha on mahtavaa! (Not.)

Ohjeista vai omin päin?

"Kuningastukaani (Ramphastos toco) on suurin ja tunnetuin Ramphastos-suvun tukaaneista. Se viettää suurimman osan ajastaan puiden ylimmillä oksilla, joista se etsii ruokaa ja laulaa "konserttinsa". Kuningastukaani on huono lentäjä, mutta oksistossa se kiipeilee ketterästi." - Wikipedia

Joten minä tein sitten tukaanin. Hyvin värikkään sellaisen. Oikea tukaani näyttää jo tylsältä ja värittömältä tuohon huopaiseen väripläjäykseen verrattuna.

Mallin ja inspiraation tukaaniin sain kesän puolella ilmestyneestä Mollie Makes -lehdestä. Siinä on aina joku hauska DIY-paketti tarvikkeineen mukana. Useimmiten ne ovat juuri tuollaisia pieniä, söpöjä ja iloisen värikkäitä.

Tuon lehden tyyliin kuuluu helpot käsityöt ja se, että kaikesta on työvaihekuvat ja selkeät selostukset. Harvoin niitä pitkähkön tuntuisia ohjeita tarvitsee lukeakaan, kun kuvien avulla näkee hyvin mitä pitää tehdä ja missäkin järjestyksessä.

Tässä pari iltaa sitten aukasin tarvikepaketin ja ajattelin, että tehdäänpä nyt tällainen pikkukäsityö tässä telkkari-illan ääressä. Ensin aioin tehdä just prikulleen samanlaisen tukaanin, mutta huomaamattani tein sen taas: en lukenut ohjeita. En kopioinut kaavoja. Leikkasin vapaalla kädellä ja lennosta päätin, että jos otan mustaa huopaa lisää, voin tehdä tukaanista kaksipuolisen niin että se on koristeltu kummaltakin puolelta. Joten huopapalojen leikkaamisen jälkeen ohje jäi sikseen. Mitä nyt vähän kuvaa välillä vilkuilin.

Aloin pohtimaan ohjeita ja niiden painoa. Aika harvoin tulee niitä noudatettua. Tuntuu, että väen vängällä tahtoo tehdä jotain muka helpommin, nopeammin tai muuten vain erilailla. Sen takia, että oma kädenjälki näkyisi paremmin? En tiedä, ehkä. Vai itsepäisyydestä? Joskus niiden ohjeiden noudattaminen voisi olla paikallaan.

Miten sinä? Noudatatko käsitöitä tehdessä ohjeita?  Esimerkiksi lehdistä tai kirjoista? Tarvitsetko ohjeita tehdäksesi käsitöitä? Vai onkohan se sitten riippuvaista vähän millaisesta kässästä puhutaan? Kirjoneuletyönkin moni kokenut neuloja varmaan pystyy katsomaan kaaviosta, ompelukaavojakaan eivät kaikki tarvitse. Mutta entäs virkkaukset tai erilaiset askartelutekniikat?

Mietin kirjoitanko esimerkiksi itse turhaan tutoriaaleja, jos pelkät kuvat opastaisivat perille. Ehkä aloittelijat hyötyvät ohjeistakin, mutta entäs muuten? Kuulisin mielelläni. Olisi kiva verrata eri kässäilijöiden tapoja tehdä käsitöitä.

Miten sinä teet: ohjeista vai omin päin? Vai sekä että?

Noh oma kaksipuolinen tukaanini valmistui pohdintojen siivittämänä. Siitä tuli isompi mitä mielikuvissa sen hahmotin (no oishan sen voinut älytä paloja leikatessa, mutta olin niin kovin syventynyt ajatuksiini). Ei ihan mene avaimenperästä, joten oli kyllä todettava, että mitäs varten minä tämän nyt sitten tein?

Toistaiseksi tukaani sai mennä ovessa roikkuvan laukkuni somisteeksi. Tuokoon siinä sitten vähän väriä.

Kolmesta pisarasta kaksi.

Kun ostin ekat Uhana Designin pisarakorvakorut, olin myyty. Nyt niitä on jo useammat. Ja olikin kova kolaus ja syvälle sisimpään pistävä ei-inahdus, kun huomasin sen: vanhimmat pisarat ovat jo tiensä päässä. Eiiiih! Kuinka se on mahdollista?

Tässä vielä kaikki kolme pisaraani. Ensin tuli mustavalkosinistä, sitten viime syksynä vähän räiskyvämpää ja nyt tämän syksyn pisarat laitimmaisena. Olen ostanut kaikki pisarat aina alkusyksystä, siitähän on siis tullut jo perinne. Niin ajattelin, kun nuo uusimmat ostin. Sain itse valita siihen värit elokuussa Taiteiden yössä. Se oli aika siistiä, sai uniikit(?) sävyt, vaikka olihan se kyllä hiukan vaikeaa, koska niitä värejä oli vain yksinkertaisesti niin paljon ihananiaaaahhhh!

Ja nyt mitä näihin vanhimpiin tulee niin niissä yksi pisara oli saanut jostain osumaa. Oli laidasta terävä kappale irti. Hirmuinen rösöreuna niin eihän niitä enää voinut korviinsa ripustaa. Mutta sitten tajusin, että ei mitään, otetaan mustat pisarat pois niin korviksista tulee ihan käyttikset vielä.

Toinen musta pisara siirtyi kaulakoruksi. Tuo rikkonainen varmaan pitäisi hioa kunnolla niin rösön voisi saada pois nätisti ja tasaisesti. Sitten senhän voisi maalata vaikka millä omalla sävyllä vain..

Siitä tuli aika kivan simppeli riipus ja vaikka oli kyllä niin maailman pienin aihe postata, mutta ilo on sitäkin suurempi. Pienistä iloista se kässäilijänkin arki rakentuu.